Äänekosken taajama-alueella raju ulosajo – auto katkoi puita ja päätyi tielle katolleen

Eriikka Hienola

Äänekoskella taajama-alueella sattui henkilöauton raju ulosajo keskiviikko-iltana. Auto suistui tieltä, viisti ojan pohjaa ja katkaisi mennessään ainakin kaksi järeää puuta ja valopylvään.

Pelastuslaitos sai tiedon autolla törmäilystä Mämmensalmentiellä kello 22.38. Auto oli menossa keskustan suunnasta kohti Lossinrantaa.

Autossa olleet kaksi nuorta miestä olivat illalla kello 23:n aikaan ensihoidon tarkastettavana. Vakavilta henkilövahingoilta ilmeisesti vältyttiin, pelastuslaitokselta kerrottiin illalla.

– Ilmeisesti säikähdyksellä selvisivät. Poliisi selvittää tilannetta, mutta jälki on vähän sen näköistä, että on tultu vähän kovempaa kuin raajanopeuksia, palomestari Tero Uusi-Maahi toteaa.

Auto vaurioitui ajokelvottomaksi.

– Auto meni ojan pohjalle, puiden ja katuvalotolppien läpi, osui pariin isoon puuhun ja kääntyi vastaan tulevien kaistalle katolleen. Tuossa se on katollaan, keula rutussa. Muutaman lehtipuun se kaatoi mennessään, Tero Uusi-Maahi kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.