Pelastuslaitos pelasti naisen Jyväskylän Kangaslammesta torstain vastaisena yönä – "Kun vesi on noin kylmää, niin ei siellä pitkään pinnalla pärjää"

Keski-Suomen pelastuslaitos sai naisen pois vedestä. Kuvituskuva. Saara Karttunen

Jaakko Närhi

Pelastuslaitos pelasti keskiviikon ja torstain välisenä yönä ihmisen Jyväskylän Kangaslammesta. Pelastuslaitos sai pelastustehtävän kolmelta yöllä.

Vedestä pelastettu ihminen pysyi itse pinnalla, mutta oli pelastajien saapuessa kylmettynyt. Hän oli ollut vedessä arviolta jopa puoli tuntia. Vielä ei ole selvää, miten henkilö oli päätynyt veden varaan.

Pelastuslaitos toi henkilön rantaan, josta hänet vietiin sairaalaan. Ylen mukaan vedestä pelastettu henkilö oli nainen.

– Kun vesi on noin kylmää, niin ei siellä pitkään pinnalla pärjää. Hän oli ollut vedessä jo hyvinkin pitkään, eli ei varmaan ihan kauhean pitkään olisi tarvinnut olla, että ei olisi enää pinnalta löytynytkään, päivystävä palomestari Kalle Hakamäki kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut