Palo tuhosi varaston ja levisi lähes kahden hehtaarin alueelle Karstulassa – metsäpalo estettiin viime hetkillä

Kuvan maastopalo ei liity tapaukseen. Jussi Lopperi

Heikki Kärki

Karstulassa sammutettiin lauantai-iltaan asti lähes kahden hehtaarin alueelle levinnyttä maastopaloa. Maasto syttyi toistaiseksi tuntemattomasta syystä Rauta-ahontiellä, Vastingin kylältä pohjoiseen hieman ennen kello neljää.

Tuli ehti tuhota noin 50 neliömetrin kokoisen varastorakennuksen ja levitä maastoon, mutta pelastuslaitos sai palon rajattua nopasti. Lopulta alueella paloi noin 1,7 hehtaaria kasvatusmetsää ja heinikkoista pihapiiriä.

Tuulen suunta oli asukkaiden onneksi poispäin asuinrakennuksista. Toisaalta liekit olivat vaarassa levitä läheiseen metsään, jolloin palosta olisi tullut tuhoisampi.

– Metsään leviäminen oli tässä tilanteessa suuri lisäriski, päivystävä palomestari Anssi Partanen sanoi.

Pelastuslaitos nosti ensitietojen jälkeen palon vasteen keskisuuresta suureksi ja paikalle hälytettiin 13 yksikköä. Sammutustoimissa ja alueen kastelemisessa arvioitiin iltakahdeksalta kestävän vielä noin puolitoista tuntia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut