Trump ilmoitti kolmen päivän suruliputuksesta koronaviruksen uhrien muistoksi

Liput on määrä laskea perjantaista sunnuntaihin puolitankoon kaikissa liittovaltion hallintorakennuksissa ja kansallisten monumenttien yhteydessä. LEHTIKUVA / AFP

STT

Yhdysvalloissa järjestetään kolmen päivän suruliputus koronaviruksen takia kuolleiden yhdysvaltalaisten muistoksi, presidentti Donald Trump ilmoitti Twitterissä.

Trumpin mukaan liput lasketaan perjantaista sunnuntaihin puolitankoon kaikissa liittovaltion hallintorakennuksissa ja kansallisten monumenttien yhteydessä. Liput ovat puolitangossa myös maanantaina, jolloin Yhdysvalloissa vietetään asevoimien palveluksessa kaatuneiden muistopäivää.

Demokraattien kongressiedustajat olivat torstaina esittäneet Trumpille, että liput lasketaan puolitankoon, kun Yhdysvallat ylittää 100  000:n koronavirukseen liittyvän kuoleman rajan. Maa on enää muutaman tuhannen kuolonuhrin päässä synkästä rajapyykistä, joka tullee täyteen lähipäivinä.

Yhdysvalloissa raportoitiin torstaina 1  255 koronavirukseen liittyvää kuolemaa virustilannetta seuraavan Johns Hopkinsin yliopiston mukaan. Lukema on noin 500 pienempi kuin viime viikon torstaina, joten viime päivien laskeva trendi kuolinluvuissa jatkuu.

Yliopiston mukaan Yhdysvalloissa on nyt kirjattu yhteensä yli 94  600 koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Worldometer-tilastosivun mukaan koronakuolemia on Yhdysvalloissa jo yli 96  000.

Miljoonaa asukasta kohden koronakuolemia on raportoitu Worldometerin mukaan Yhdysvalloissa 291, kun Suomessa vastaava luku on 55.

Trump piti viimein maskia, muttei julkisesti

Trump kertoi torstaina pitäneensä ensimmäistä kertaa kasvoillaan suojamaskia. Presidentti oli vierailemassa Ypsilantissa Michiganissa autonvalmistaja Fordin tehtaalla, joka on pandemian aikana muunnettu valmistamaan hengityskoneita ja muita lääkintätarvikkeita.

Tullessaan lehdistön eteen Trump piti kädessään maskia. Hän ei kuitenkaan halunnut tulla valokuvatuksi maski kasvoillaan.

–  Minulla oli tällainen päälläni aiemmin. Pidin sitä tuolla taka-alueella, mutta en halunnut antaa lehdistölle sitä iloa, että he olisivat nähneet sen, Trump sanoi.

Melkein kaikki muut pitivät maskia Fordin tehtaalla. Autojätin tiedotteen mukaan yhtiön johtaja Bill Ford oli kehottanut Trumpia pitämään maskia, kun tämä saapui tehtaalle. Presidentti pitikin maskia vierailun yksityisellä osuudella, mutta poisti sen sitten.

Trump on aiemmin sanonut, ettei maskin pitäminen sovi hänen imagoonsa valtionjohtajana. Torstaina hän sanoi, että maski oli erittäin mukava.

Maskit ovat jakaneet mielipiteitä Yhdysvalloissa. Politiikan oikealla laidalla on suhtauduttu skeptisesti viranomaisten suosituksiin maskien käytöstä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut