Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Sarjapolttajaksi epäilty otettiin kiinni – silminnäkijät valppaina Ähtärin yössä

Kuvan tulipalo ei liity Ähtärin tapauksiin. Pauliina Ylitalo

Heikki Kärki

Pohjanmaan poliisi on ottanut kiinni yhden henkilön Ähtärin yöllisiin tulipaloihin liittyen. Ähtärissä syttyi torstain vastaisena yönä peräkkäin kaksi tahalliselta näyttävää tulipaloa sekä yksi palon yritys. Kaikki tapaukset sattuivat samalla alueella ja esimerkiksi yhdeltä palopaikalta löydettiin bensakanisteri.

Paloista saatiin jonkin verran silmännäkijähavaintoja ja niiden sytyttäjäksi epäilty henkilö otettiin kiinni torstaina. Esitutkinta on vasta alkuvaiheessa, eikä poliisi paljasta tässä vaiheessa epäillyn sukupuolta, ikää tai rikosnimikettä.

Pelastuslaitos piti yön tapahtumien perusteella selvänä, että kaikki palot on sytytetty tahallaan.

– Todennäköisesti jollakin on autettu syttymistä, sillä palot olivat voimakkaita. Jonkun käden kautta nämä ovat tapahtuneet, päivystävä palomestari Marko Riikonen sanoi torstaiuaamuna.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut