Kyberturvallisuuskeskus: Telian yhteysvika luokitukseltaan vakavin A-luokan häiriö

Korjaustoimet ovat meneillään, mutta aikaa niiden valmistumiselle ei vielä osata antaa. LEHTIKUVA / Eija Kontio Lehtikuva / Eija Kontio

STT

Teleoperaattori <Company>Telian</Company> lauantainen yhteyshäiriö oli vakavuudeltaan kriittisin, A-luokan laajuinen häiriö, kertoo tietoturva-asiantuntija Teemu Väisänen Kyberturvallisuuskeskuksesta STT:lle.

Valtakunnallinen häiriö Telian verkossa alkoi keskipäivällä ja jatkui alkuiltaan saakka. Datayhteydet eivät toimineet kiinteässä eivätkä mobiiliverkossa.

Yleisten viestintäverkkojen ja -palvelujen häiriötilanteet luokitellaan neljään eri vakavuusluokkaan: A, B, C ja D.

Vaikutuksiltaan laajin A-luokan vika on kyseessä esimerkiksi silloin, jos häiriö estää ainakin 200  000 käyttäjän internetyhteyksien toimintaa tai ainakin 100  000 käyttäjän yleisten puhelinpalveluiden toimintaa.

Lisäksi A-luokan viaksi voidaan laskea häiriö, joka vaikuttaa ainakin 25  000 ihmisen internet- tai puhelinyhteyksien toimintaan yli 60  000 neliökilometrin yhtenäisellä alueella.

–  Häiriö koski koko Suomea, vaikka eri puolilla maata yhteydet ovat ilmeisesti toimineet osalla. Tässä tapauksessa laskisin tämän vakavuusluokka A:han, mutta tähän toki saattaa tulla päivitystä myöhemmin teleoperaattoreilta. Voidaan esimerkiksi todeta, ettei kyseessä ole ollut yhtenäinen maa-alue, Väisänen avaa.

Syynä laiterikko

Väisäsen mukaan vastaavia A-luokan häiriöitä ilmenee aina silloin tällöin, noin 8–25 vuosittain. <Company>Telia Suomen</Company> teknologiajohtaja Jari Collin puolestaan arvioi STT:lle, että lauantainen vikatilanne on poikkeuksellinen.

Koska Telian verkon toimivuus on kriittistä monien yhteiskunnan toimintojen kannalta, operaattori toimii häiriötilanteessa yhteistyössä liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kanssa ja raportoi sille.

–  Tästä on sovittu protokolla. Kun on iso vikatilanne, vian juurisyyt, vaikutukset ja korjaavat toimet käydään myöhemmin läpi.

Nyt odotettavan jälkipyykin laatu on paljolti kiinni siitä, mikä lopulta paljastuu häiriötilanteen alkuperäiseksi syyksi.

Telia kertoi iltakahdeksan jälkeen lauantaina, että häiriöt datayhteyksissä saatiin korjattua. Telian mukaan yhteysongelmat aiheutti laiterikko, mutta sen syystä ei vielä lauantai-iltana ollut tarkempaa tietoa.

Kyberturvallisuuskeskuksen saamien tietojen mukaan ei ole merkkejä siitä, että häiriö olisi seurausta jostakin ulkopuolisesta hyökkäyksestä, Teemu Väisänen kertoo.

Vaikutuksia valtionhallinnon verkkoyhteyksiin

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin mukaan häiriö vaikutti valtionhallinnon verkkoyhteyksien toimivuuteen. Valtori kertoi asiasta Twitterissä lauantaina iltapäivällä.

Telian ongelmat näkyivät myös MTV:n uutisissa. Uutispäällikkö Jukka Auramies kertoi Twitterissä, että MTV Uutiset ei pystynyt verkkohäiriön vuoksi julkaisemaan uutisia.

<Company>Posti</Company> puolestaan kertoi tiedotteessaan, että Telian verkkovika vaikutti pakettien luovuttamiseen ja vastaanottamiseen. Nordea ilmoitti, että pankin puhelinpalvelu oli tietoliikenneongelmien vuoksi poissa käytöstä.

Telian Jari Collin painottaa, että kriittisen infrastruktuurin asiakkaiden, kuten julkishallinnon palvelujen, kanssa ongelmatilanne ja sen vaikutukset käydään aina yhdessä läpi. Myös yritysasiakkaiden kanssa jälkipuitavaa on odotettavissa. Collinin mukaan oli kuitenkin onni, että vika sattui viikonloppuna.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut