Nyt voit kuunnella Radio Keskisuomalaista – Musiikki soi jo, juonnetut lähetykset alkavat toukokuun alkupuolella

Radio Keskisuomalaisen päätoimittaja Henri Berg uudessa radiostudiossa Keskisuomalaisen toimitalon alakerrassa. Timo Mustalampi

Anna Kivinen

Keski-Suomen uusi radiokanava Radio Keskisuomalainen aloittaa juonnetut radiolähetykset toukokuun alkupuolella. Aloituspäivämäärä vahvistetaan ensi viikolla.

Radio Keskisuomalaista voi kuitenkin kuunnella taajuudella 95,9 jo nyt. Tämä siksi, että ennen juonnettujen lähetysten alkua uudella kanavalla pyörii jo musiikkia ja kanavan tunnareita.

– Uusi radiokanava on tapana aloittaa niin sanotulla testisignaalilla, eli testaamme äänen tasoja soittamalla musiikkia ja radion tunnareita. Radiota voi kuunnella jo nyt siis kuka tahansa, kertoi radion päätoimittaja Henri Berg perjantaina iltapäivällä.

Bergin mukaan radion viikonlopun musiikkikattauksesta saa jo käsityksen siitä, mikä on kanavan musiikkilinja.

– Soitamme biisejä laajasti 1970-luvun ja 1980-luvun kappaleista tähän päivään, lupaa Berg.

Nettiradio tulee toimintaan ennen juonnettujen lähetysten alkua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.