Monia suomalaisyhtyeitä maailmankartalle vienyt manageri Seppo Vesterinen on kuollut

Seppo Vesterisen manageroimia yhtyeitä ovat olleet muun muassa Hanoi Rocks, The Rasmus ja HIM. LEHTIKUVA / MATTI BJÖRKMAN

STT

Monia tunnettuja suomalaisyhtyeitä maailmalle luotsannut manageri Seppo Vesterinen on kuollut.

Vesterinen kuoli torstai-iltana. Hän oli menehtyessään 71-vuotias. Tiedon kuolemasta vahvisti STT:lle hänet tuntenut agentti ja promoottori Tiina Vuorinen.

<Company>Tavastian</Company> toimitusjohtaja Juhani Merimaa kuvasi STT:lle Vesterisen olleen mies, joka ei ollut kovin ulospäinsuuntautunut, mutta jolla oli hyvin vahva näkemys.

–  Hän oli agenttitoiminnan ensimmäisiä pioneereja, jolla oli paljon kansainvälisiä kontakteja ja joka osasi viedä bändejä oikealla tavalla eteenpäin.

Vesterinen tunnetaan parhaiten managerina, joka nosti suomalaisia rockyhtyeitä maailmankartalle. Hänen manageroimiaan yhtyeitä ovat olleet muun muassa Hanoi Rocks, The Rasmus ja HIM.

Vesterisen kuolemasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Helsingin Sanomien mukaan Vesterinen menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen.

Vesterisen ura alkoi Helsingin Juhlaviikkojen tuottajana. Tuolloin hän kutsui Helsinkiin muun muassa Frank Zappan ja Weather Reportin kaltaisia kansainvälisiä huippuartisteja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.