UMK:n biisihaku alkaa syyskuussa – viisuedustajuutensa menettänyt Aksel Kankaanranta voi yrittää kisaan uudella kappaleella

Aksel Kankaanranta olisi edustanut Suomea Euroviisuissa Rotterdamissa, ellei viisuja olisi peruttu tältä vuodelta. Ylen mukaan Kankaanranta voi halutessaan yrittää napata viisuedustajuuden uudestaan UMK:ssa 2021. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

STT

Biisihaku Uuden musiikin kilpailuun (UMK) vuosimallia 2021 aukeaa syyskuussa, kertoo Yle. Kappaleita voi lähettää kisaan syyskuun alusta lähtien osoitteessa yle.fi/umk.

UMK:ssa valitaan Suomen edustaja Euroviisuihin. Tänä vuonna valittu edustaja Aksel Kankaanranta ei pääse edustamaan Suomea ainakaan tänä vuonna, koska Euroviisut 2020 peruttiin koronavirustilanteen vuoksi.

Euroopan yleisradioliitto EBU on myös linjannut, että ensi vuoden viisukappaleiden tulee olla uusia, joten Kankaanrannan voittokappaletta Looking Back ei viisulavalla kuulla.

–  Vuosi on pitkä aika mille tahansa biisille, ja Euroviisuissa on uutta musiikkia. Aksel voi halutessaan osallistua uudella biisillä myös ensi vuonna, mutta ammattilaisraati valitsee kilpailijat ja lopulta valinnan Suomen edustajasta tekevät äänestäjät, Ylen UMK-tuottaja Anssi Autio kertoo tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.