Jyväskyläläislähtöinen pianotaiteilija Heini Kärkkäinen, 54, osallistuu mielellään Ilmari Hannikainen –pianokamarimusiikkikilpailun tuomaristoon, vaikka kilpailijoiden laittaminen paremmuusjärjestykseen ei ominta ajattelutapaa täysin edustakaan.
– En saa hirveästi kiksejä vertailemisesta. Tiettyä kvaliteettia voi arvottaa, mutta itse taidetta ei. Oma asenteeni osallistujien arvostelemiseen on se, että jos kilpailussa nousee esiin jotain todella innostavaa, haluan tukea sitä. Etsin koskettavia ja puhuttelevia esityksiä, hän sanoo.
Musiikkikilpailut ovat nuorille soittajille hyvä areena esiintymiskokemuksen ja -varmuuden kasvattamiseen sekä esiintymisjännityksen hallintaan. Pianistin näkökulmasta kamarimusiikkikilpailu voi antaa yksin soittaville muusikoille kokemusta yhteisöllisestä tekemisestä.
– Kilpailut kuuluvat nuoruuteen, itsekin olen niihin aikoinaan osallistunut. Kilpailutilanne voi tosin saada aikaan sen, että soittaja menee lukkoon. Kamarimusiikki toimii parhaiten, kun soittajat ovat vapautuneita, aistit avoimina. Kamarimusisointi syntyy soittajien välisen kontaktin ja kommunikoinnin kautta.
Uudistuneessa Ilmari Hannikainen -kilpailussa ollaan kamarimusiikin asialla ja Kärkkäisestä kaikki, mikä lisää kiinnostusta kamarimusiikkia kohtaan, on paikallaan.
– Musiikkikilpailu synnyttää jännitettä, säpinää ja kamarimusiikillista iloa. Jyväskylä voi olla ylpeä uudesta, omaleimaisesta konseptistaan. Uusi kilpailu on hienosti rakennettu Hannikaisen perintöä jatkamaan. Tässä on kamarikokoonpanoille myös orkesteriosuus finaalissa, mikä on mielestäni kiinnostavaa.
Kamarimusiikin sanotaan elävän uutta nousua esimerkiksi Euroopassa. Kamarimusiikki soi festivaaleilla ja konsertteja pidetään aktiivisesti.
– Ehkä ihmisillä on tarve kokea yhdessä ja jakaa asioita. Työllisyysmielessä on myös tajuttu, että kapea-alaisuus ei ole enää muodissa. Yksi väylä hankkia elantoa on kamarimusiikki. Se on inspiroivaa ja repertuaari on laaja. Toki soolopianisteilla on valtavat aarreaitat soitettavanaan, mutta moni on huomannut, että näin on myös kamarimusiikin puolella.
Kärkkäiselle kamarimusiikki on ollut tärkeä vuosikymmenten ajan. Hän konsertoi säännöllisesti soolokonserttiensa ohella kamarimusiikkikonserteissa Suomessa ja ulkomailla, ja on perustanut Tampere Chamber music -festivaalin.
– Nuoruudesta lähtien olen viehtynyt kamarimusiikista. Osallistuin Kuhmon kamarimusiikkijuhlien kursseille, joilla oli valtava merkitys musiikista inspiroitumiselle ja sain vaikutteita, jotka ovat kantaneet tänne asti. Monet muusikot, kuten esimerkiksi pianisti Ralf Gothóni, ovat puhuneet pitkään kamarimusiikin ja liedin puolesta. Ehkä tietoisuus kamarimusiikista tavoittaa nyt laajemman yleisön.
Kärkkäisestä kamarimusiikki tekee hyvää muusikkona kehittymiselle. Siinä kulminoituvat muusikon tärkeimmät ominaisuudet: kuunteleminen ja reagoiminen.
– Kamarimusiikki herkistää kuuloaistia. Et voi soittaa, jos et kuule mitä ympärilläsi soi. Sinun täytyy soittaa kaikkien stemmojen osuuksia samanaikaisesti, reagoida ja hengittää yhdessä, hän kuvaa.
Kamarimusiikin soittaminen voi syventää myös soolosoittajan suhdetta omaan instrumenttiinsa.
– Pianistille on hyväksi kuunnella laulavia instrumentteja vierellä. Pianistillahan ei ole käytössään viulistin jousta eikä puhaltajien hengitystä, joiden kautta legatoa ja fraseerausta hallitaan. Pianossa vaikeus on saada äänten välit värähtelemään vivahteikkaasti ja elävästi. Kun kuulee jousisoittimia tai tekee liedia laulajan kanssa, pianisti alkaa itsekin saada laulullisuutta soittoonsa.
Kärkkäistä kuvataan näkemykselliseksi, värikkääksi ja intohimoiseksi pianistiksi. Instrumenttinsa suvereeni mestari sanoo näkevänsä sisimmässään myös jousisoittajan.
– Tykkään monista instrumenteista, mutta jousisoitinten energia, imu ja jännite tuntuvat omilta. Sello on minulle ehkä läheisin, koska siinä on yhteys maahan, kaunis tumma ääni ja äärimmäinen herkkyys samassa soittimessa.
Kärkkäinen aloitti pianonsoiton seitsemänvuotiaana Jyväskylässä. Lähtölaukaus ammattiuralle tapahtui Jyväskylässä, jossa Kärkkäinen voitti 1984 Ilmari Hannikainen -pianokilpailun 18-vuotiaana Keski-Suomen konservatorion oppilaana. Hän aloitti voiton jälkeen opinnot Sibelius-Akatemiassa.
– En voi kuvitella elämää ilman musiikkia. Musiikki antaa minulle sellaisen yhteyden, jota henkilökohtaisesti tarvitsen. Vanhetessa musiikista tulee yhtä syvempi voimanlähde. Turhat asiat rupeavat jäämään ja tulee jonkinasteinen henkinen puhdistautuminen. Pääsee yhä lähemmäs musiikin ydintä.
Tampereen ammattikorkeakoulun yliopettajana kymmenen vuotta toiminut Heini Kärkkäinen on huolissaan klassisen musiikin asemasta oppilaitoksissa ja kouluissa.
– Ajan vitsaukset, säästöt ja arvomaailman muutos, osuvat myös meihin. Muusikon työ vaatii pitkän kouluttautumisen ja paneutumisen. Suunta, jossa yksilöopetusta vähennetään ja moniosaajuutta korostetaan, ei istu tähän. Näkisin, että klassisella musiikilla olisi koulumaailmaan paljon annettavaa, sillä se auttaa keskittymään, parantaa oppimistuloksia ja kehittää muistia.
Ilmari Hannikainen -kilpailun kaksipäiväinen finaali käynnistyy huomenna keskiviikkona. Millainen kamarimusisointi herättää sinun kiinnostuksesi?
– Soiton täytyy suodattua soittajien tunneilmaisun kautta, muuten se on vain käsillä soittamista. Soitosta välittyy, onko se rehellistä ja vapautunutta. Senkin kuulee, kun kommunikaatio, intuitio ja kemia pelaavat ja yhtyeessä koetaan yhteinen tapa hengittää. Kamarimusiikissa on aina mukana myös mystiikkaa, selittämätön puoli, sen vuoksi se on niin kiehtovaa.