Jälleen uusia koronavirustartuntoja: nyt listalla ovat myös Liettua, Valko-Venäjä ja Uusi-Seelanti

Kiinan Shanghaissa metron matkustajat käyttävät hengityssuojia. LEHTIKUVA / AFP

STT

Valko-Venäjä, Liettua ja Uusi-Seelanti ovat kukin ilmoittaneet ensimmäisistä koronavirustartunnoistaan.

Valko-Venäjällä tartunta on todettu iranilaisella opiskelijalla, joka saapui maahan Azerbaidzhanista viime viikolla. Terveysministeriön mukaan potilas on "tyydyttävässä" kunnossa.

Ministeriön lausunnossa kerrotaan, että ne ihmiset, joiden kanssa opiskelija on ollut tekemisissä maahan saapumisensa jälkeen, on asetettu karanteeniin tartuntatautien sairaalaan pääkaupungissa Minskissä. Ministeriö sanoo myös, että kaikille Italiasta, Iranista ja Etelä-Koreasta saapuville matkustajille tehdään terveystarkastus, jollainen on jo aiemmin alettu tehdä Kiinasta saapuville ihmisille.

Liettuassa tartunta on todettu Italiasta palanneella naisella. Potilas oli tullut Liettuaan Veronasta, ja hänen oireensa ovat lieviä. Nainen on eristetty sairaalaan ja hänen perheenjäseniään tarkkaillaan.

–  Teemme kaikkemme selvittääksemme, ketkä ovat olleet tekemisissä tartunnan saaneen kanssa, jotta voimme ehkäistä ennalta ja pysäyttää viruksen leviämisen, terveysministeriön lausunnossa sanotaan.

Uudessa-Seelannissa koronapotilas on saapunut maahan Iranista Balin kautta. Kuusikymppistä potilasta hoidetaan sairaalassa Aucklandissa alipainehuoneessa, jotta sairaus ei leviäisi. Potilaan kunto on viranomaisten mukaan paranemaan päin.

Potilas on tiettävästi nainen ja Uuden-Seelannin kansalainen.

Viranomaiset ovat tarjoutuneet avuksi potilaan kanssa samalla lennolla olleille, jos huoli tartunnasta herää. Viranomaisten mukaan tilanne on kuitenkin hyvin hallinnassa ja riski taudin leviämisestä laajalle on edelleen matala.

Uuden-Seelannin terveysministeri David Clark on kertonut maan asettavan tiukkoja matkustusrajoituksia Iranista saapuville ihmisille. Vastaavia toimia on jo otettu käyttöön Kiinasta tuleville.

Clark perustelee päätöstä sillä, että Iranissa koronavirus on tappanut Kiinan jälkeen eniten ihmisiä ja Iranista saatu tieto on ollut epäluotettavaa.

Maailmanlaajuisesti yli 83  000 ihmisellä on todettu koronavirustartunta, ja yli 2  800 ihmistä on kuollut. Suurin osa sekä tartunnoista että kuolemista on tapahtunut Kiinassa, josta virus myös lähti liikkeelle.

Etelä-Koreassa yli 2 000 koronavirustartuntaa

Etelä-Koreassa on todettu yli 250 uutta koronavirustartuntaa, maan viranomaiset kertovat. Maassa on todettu yhteensä yli 2  000 tartuntaa.

Etelä-Koreassa on todettu toiseksi eniten tartuntoja Kiinan jälkeen. 13 ihmistä on kuollut maassa koronaviruksen seurauksena.

Kiina kertoi aikaisin perjantaina yli 40 uudesta kuolemasta ja yli 300 tartunnasta. Kyseessä on alhaisin raportoitu päiväkohtainen tartuntamäärä yli kuukauteen.

Nigeriassa on todettu ensimmäinen koronavirustartunta. Kyseessä on ensimmäinen raportoitu tartunta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Sairastunut on maassa työskentelevä Italian kansalainen, joka oli palannut Milanosta Nigerian Lagosiin, kertoo maan terveysministeri tiedotteessa.

Diamond Princess evakuoitu kokonaan

Viimeisetkin Japanissa eristyksissä olleen Diamond Princess -risteilyaluksen matkustajat on evakuoitu, uutisoi muun muassa Guardian. Aluksen matkustajat olivat olleet karanteenissa yli kolme viikkoa. Risteilijällä todettiin satoja tartuntoja ja neljä ihmistä kuoli.

Laivan miehistön jäsenet voivat palata koteihinsa, jos heidän virustestinsä ovat negatiiviset kahden viikon karanteenin jälkeen.

Karibialla seilaavilla risteilijöillä on vaikeuksia löytää satamia, jotka ottaisivat alukset vastaan, kirjoittaa Bloomberg.

Esimerkiksi Dominikaaninen tasavalta ei päästänyt Braemar-risteilyaluksen matkustajia lähtemään laivalta, sillä osaa laivalla olevista tarkkaillaan flunssaoireiden takia.

Aluksen omistavan yrityksen mukaan oireet eivät ole yhdenmukaisia koronaviruksen kanssa. Yrityksen mukaan Dominikaanisen tasavallan viranomaiset ylireagoivat.

"Kuin ambulanssin pysäyttämistä hätätilanteessa"

Lääkärit ilman rajoja -järjestö on syyttänyt Italian viranomaisia syrjinnästä, sillä sen ja SOS Mediterraneen -järjestön operoima Ocean Viking -pelastusalus on pistetty karanteeniin Sisiliassa, kirjoittaa Guardian. Laivalla on yli 270 Välimereltä pelastettua sekä noin 30 miehistön jäsentä ja yksi toimittaja.

–  Ocean Vikingin karanteeniin laittaminen on kuin ambulanssin pysäyttämistä hätätilanteessa. Tämä on syrjivä toimi – karanteeniin on laitettu vain pelastusaluksia, Lääkärit ilman rajoja -järjestön edustaja sanoi Guardianin mukaan.

Karanteenin sijaan aluksen tulisi olla pelastamassa ihmisiä Välimereltä, järjestöstä sanotaan.

Lääkärit ilman rajoja -järjestön mukaan aluksella on suoritettu kaikki tarvittavat toimet. Aluksella tarkkaillaan merestä pelastettujen terveyttä kahdesti päivässä.

Apua Pohjois-Koreaan

YK:n turvallisuusneuvosto aikoo antaa Pohjois-Korean tiukkoihin talouspakotteisiin lievennyksiä humanitaarisista syistä. Tarkoituksena on auttaa köyhyydestä kärsivää maata taistelussa koronavirusta vastaan, sanoo Saksan YK-suurlähettiläs Christoph Heusgen.

Tarkoituksena olisi saada Pohjois-Koreaan välineitä, joilla kansalaisia voidaan suojella virukselta. Maan terveydenhuoltojärjestelmä on heikko, ja siellä on pulaa välineistöstä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.