EU-komissio: Päätös sisärajatarkastusten aloittamisesta koronaviruksen vuoksi kuuluu jäsenmaille

STT

EU-komissio ei aja tällä hetkellä Schengen-alueelle koordinoituja rajoituksia vapaaseen liikkuvuuteen koronaviruksen vuoksi. Kriisinhallintakomissaari Janez Lenarcic sanoo, että päätökset mahdollisten sisärajatarkastusten aloittamisesta kuuluvat jäsenmaille.

Kysymys sisärajatarkastuksista nousi esiin, kun koronavirustartuntojen määrä Italiassa alkoi nousta jyrkästi lauantaina. Suurin osa tartunnoista on todettu Lombardian alueella, jonka keskuskaupunki on Milano.

Väliaikaisia sisärajatarkastuksia on ollut käytössä Schengen-alueella esimerkiksi maahanmuuttokriisin vuoksi.

Yhteisen tiedotustilaisuuden pitäneet kriisinhallintakomissaari Lenarcic ja terveyskomissaari Stella Kyriakides korostivat, että jäsenmaiden tulisi koordinoida tiivisti toimia, joilla koronaviruksen leviämistä pyritään estämään.

He myös muistuttivat, että kaikkien toimien tulisi olla huolellisesti perusteltuja eikä turhaa paniikkia pitäisi lietsoa.

Kyriakides kertoi, että Maailman terveysjärjestö WHO sekä Euroopan tautienehkäisykeskus ECDC lähettävät tällä viikolla Italiaan asiantuntija-apua tukemaan paikallisten viranomaisten työtä.

EU-komissio ilmoitti tänään lisäävänsä 232 miljoonaa euroa koronaviruksen vastaisiin toimiin. Rahaa ohjataan muun muassa WHO:lle sekä rokotetutkimukseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.