Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Keskustan eduskuntaryhmä: Vesihuolto pidettävä yhteiskunnan omistuksessa

Alvan Viitaniemen pintavesilaitos Jyväskylässä. Jaana Kautto

Anna Kivinen

Keskustan eduskuntaryhmän mukaan kunnallinen vesihuolto Suomessa on pidettävä ensisijaisesti yhteiskunnan omistuksessa myös tulevaisuudessa. Eduskuntaryhmä otti asiaan kantaa tiedotteessaan tiistaina.

Keskustan eduskuntaryhmä antaa tukensa maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän selvitykselle vesihuollon yksityisomistuksen rajoista.

Eduskuntaryhmä on osaltaan valmis toimimaan eduskunnassa vesihuollon turvaamiseksi, jos selvitys osoittaa, että lakimuutoksia tarvitaan ja hallitus antaa asiasta esityksen, eduskuntaryhmän tiedotteessa todetaan.

– Eduskuntaryhmä kuitenkin huomioi, että vesihuollossa on jo nykyisin yksityisiä toimijoita, kuten vesiosuuskuntia. Niillä on tärkeä merkitys paikallisesti, tiedotteessa todetaan.

Keskustelu vesihuollon yksityistämisestä alkoi laajasti Suomessa sen jälkeen, kun Keskisuomalainen uutisoi tammikuun puolivälissä Jyväskylän kaupungin selvittävän vähemmistöosuuden myymistä kaupungin vesi- ja sähkönjakeluyhtiö Alvasta.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut