Rekka suistui tieltä Hankasalmella, vaikutusta liikenteelle aamupäivän ajan – katso kuva

Riikka Minkkinen

Puoliperävaunullinen lautakuormassa ollut rekka suistui ojaan Hankasalmella keskiviikkoaamuna. Rekassa sekä sitä väistäneessä ja ojaan päätyneessä henkilöautossa oli molemmissa kyydissä vain kuljettaja. Kumpikaan heistä ei loukkaantunut.

Onnettomuus haittaa pelastuslaitoksen arvion mukaan liikennettä aamupäivän ajan, sillä rekan perävaunu on jäänyt poikittain toiselle kaistalle.

Onnettomuuspaikka on Hankasalmella Kangasniementiellä. Tarkka paikka on Murtoistenkylästä puolitoista kilometriä Kangasniemen suuntaan. Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 8.06. Tiellä on erittäin liukkaat tieolosuhteet.

Onnettomuus tapahtui, kun rekka oli luistellut tiellä ja henkilöauto yrittänyt väistää sitä. Henkilöauto suistui väistämisen seurauksena ojaan. Rekan nuppi päätyi ojaan ja peräkärry tiellä tukkien toisen kaistan. Henkilöauto jäi täysin ajokuntoon ja sen kuljettaja pääsi jatkamaan työmatkaansa.

Juttua muokattu 15.1. klo 10.24. Ensitietojen mukaan onnettomuus tapahtui Kangasniemellä Hankasalmentiellä, mutta paikka tarkentui Hankasalmelle Kangasniementielle.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut