Korkein oikeus ei päästä poliisia tutkimaan Helsingin Sanomien toimittajan muistitikkua

Asianajaja Kai Kotiranta (vas.) ja toimittaja Laura Halminen korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä Helsingissä 20. elokuuta. Vesa Moilanen / Lehtikuva

Olli-Pekka Paajanen, Jecaterina Mantsinen / STT

Poliisi ei saa tutkia eikä hyödyntää Helsingin Sanomien toimittajan kotoa takavarikoidun muistitikun sisältöä rikostutkinnassa, päätti korkein oikeus (KKO) perjantaina.

KKO katsoi, että takavarikoidulta muistitikulta löytyneen tiedoston tutkiminen voi johtaa toimittajan tietolähteen paljastumiseen.

Helsingin Sanomat julkaisi joulukuussa 2017 jutun Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen alaisesta Viestikoekeskuksesta, ja Puolustusvoimat teki samana päivänä tutkintapyynnön uutisoinnista. Artikkelissa kerrottiin salaisen keskuksen toiminnasta, ja lähteenä käytettiin salaiseksi leimattuja asiakirjoja. Viestikoekeskuksesta on aiemmin kerrottu vain vähän tietoa julkisuuteen.

Pääesikunta teki uutisoinnista tutkintapyynnön samaisena joulukuisena lauantaina, kun juttu julkaistiin. Pian tämän jälkeen jutun toiseksi kirjoittajaksi merkityn Helsingin Sanomien toimittajan kotiin tehtiin kotietsintä ja häneltä takavarikoitiin työvälineitä, kuten tietokone ja tallennusalustoja.

Toimittajaa epäillään turvallisuussalaisuuden paljastamisesta.

 

Tikku sisälsi Excel-taulukon

 

Korkeimman oikeuden mukaan toimittajalta takavarikoidulta muistitikulta löytyi Excel-taulukko, jonka toinen Viestikoekeskus-jutun kirjoittaneista toimittajista oli tehnyt. Taulukossa on KKO:n mukaan tietoja eri asiakirjoista ja toimittaja on ilmeisesti koostanut siihen myös omia merkintöjään.

Tiedot ovat ainakin osittain salassa pidettäviä ja mahdollisesti peräisin lähteeltä, KKO toteaa.

–  Korkein oikeus katsoo, että taulukon sisältämät tiedot voivat johtaa lähteen tunnistamiseen, etenkin jos ne ovat esitutkinta-aineistoa laajemmalti tuntevan henkilön tutkittavina.

–  Edellä mainituilla perusteilla korkein oikeus katsoo, että sinetöidyn aineiston takavarikoiminen tai jäljentäminen käytettäväksi rikosasian todisteena on pakkokeinolain nojalla kiellettyä.

 

KKO: Lähdesuojasta huolehdittu

 

Jos toimittajaan kohdistuu kotietsintä, se tehdään niin sanottuna erityisenä kotietsintänä. Näin siitä syystä, että toimittajalla on tiettyyn pisteeseen asti oikeus olla paljastamatta tietolähdettään. Etsintää varten on määrättävä etsintävaltuutettu huolehtimaan siitä, että poliisi ei pääse hyödyntämään lähdesuojan alaista materiaalia. Kiistanalainen aineisto sinetöidään ja toimitetaan tuomioistuimen arvioitavaksi. Se päättää, mitä aineistoa tai sen osia voidaan takavarikoida tai jäljentää.

Vaikka KKO estää päätöksellään poliisia hyödyntämästä tiedostoa, se määräsi muistitikun pidettäväksi edelleen takavarikoitavana menettämisseuraamuksen turvaamiseksi.

–  Takavarikoituna on enää yksittäinen muistitikku ja tiedosto. Toimittaja ei ollut kertomansa mukaan aikeissa hyödyntää näitä tietoja toimittajan työssään, vaan tiedot olivat osoittautuneet tarpeettomiksi. Korkein oikeus toteaa, että lähdesuojasta on huolehdittu asianmukaisesti tutkinnan eri vaiheissa.

–  Pakkokeinoa voidaan edellä lausutut seikat huomioon ottaen pitää puolustettavana.

 

Poliisi sai syyn etsinnälle tietokoneen vasaroinnista

 

Kotietsintä toimittajan kotiin tehtiin joulukuussa 2017 sen jälkeen kun hän oli itse soittanut palokunnan paikalle. Hän oli yrittänyt hajottaa tietokoneensa vasaralla hävittääkseen lopullisesti kovalevyn sisältämät tiedot, ja kone oli alkanut savuta. Toimittaja kertoi puhelussa olevansa toinen Viestikoekeskus-uutisen tekijöistä. Paikalle tuli pelastuslaitoksen mukana poliisipartio, joka kertoi tietonsa keskusrikospoliisi KRP:lle.

KRP:n tutkinnanjohtaja antoi määräyksen rikotun tietokoneen takavarikoimisesta ja erityisen kotietsinnän tekemisestä toimittajan kotiin. Toimittajalta otettiin takavarikkoon erilaisia laitteita ja tallennusalustoja.

Kotietsinnän ja työvälineiden takavarikoimisen laillisuutta on käsitelty korkeinta oikeutta myöten. KKO totesi etsinnän ja takavarikon laillisiksi. Se piti epäiltyä turvallisuussalaisuuden paljastamista tarpeeksi vakavana rikosepäilynä etsinnän tekemiseksi.

 

Valtuutettu vahtii erityisessä kotietsinnässä lähdesuojaa

 

Erityinen kotietsintä tulee kysymykseen silloin, kun on syytä olettaa, että tilassa on takavarikkokiellon alaista tietoa. Takavarikkokielto voi koskea esimerkiksi asianajotoimistojen tai lääkärien tiloissa olevaa salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvaa tietoa tai toimittajan lähdesuojan alaista tietoa.

Erityinen kotietsintä vaatii tuomioistuimen päätöksen, ellei erityistä kotietsintää ole välttämätöntä toimittaa kiireellisesti. Silloin pidättämiseen oikeutettu virkamies, kuten poliisin tutkinnanjohtaja, päättää erityisen kotietsinnän toimittamisesta. Etsintää varten on määrättävä etsintävaltuutettu huolehtimaan siitä, että takavarikko tai asiakirjan jäljentäminen ei kohdistu takavarikkokiellon alaiseen aineistoon. Tähän tehtävään voidaan nimetä esimerkiksi asianajaja tai julkinen oikeusavustaja.

Nyt ratkaistussa asiassa etsintävaltuutettu oli vastustanut muistitikun takavarikoimista, koska se mahdollisesti sisälsi lähdesuojan alaista tietoa. Tämän vuoksi muistitikku oli sinetöity ja sen tutkiminen ja hyödyntäminen saatettiin tuomioistuimen ratkaistavaksi.

 

Mahdollista tietovuotajaa epäillään virkasalaisuuden rikkomisesta

 

Uutisoinnin laillisuuden lisäksi poliisi on tutkinut mahdollisen laittoman tietovuodon alkulähdettä. Tätä on poliisin mukaan tutkittu epäiltynä virkasalaisuuden rikkomisena. STT kertoi viime kesänä, että kontra-amiraali evp. Georgij Alafuzoff on epäiltynä tietovuototutkinnassa. Tiedossa ei kuitenkaan ole, epäilläänkö vuodon olleen tahaton vai tahallinen. Viranomaiset eivät ole vahvistaneet tietoja.

STT:n enemmistöomistaja on Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Media Finland.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut