Päätoimittaja Mervola: Keskusta sai Rinteen kaadettua, mutta se saattoikin olla lahja SDP:lle – ennusmerkkien perusteella on selvää, valitaanko Marin vai Lindtman

Pekka Mervola

Keskusta onnistui kampeamaan Antti Rinteen sosiaalidemokraattien pääministerin paikalta sivuun.

Nyt on kun on yhden illan ja aamun kuunnellut ja katsellut Rinteen seuraajaehdokkaita Sanna Marinia ja Antti Lindtmania, niin koko revohkan voittaja taitaakin olla SDP. Puolue sai Rinteen sivuun ja nyt se on nostamassa tuoreet kasvot puolueen johtoon. Sekä Marin että Lindtman ovat esiintyneet uskottavasti ja asiantuntevasti. Todennäköisesti kumpi tahansa heistä valitaan, SDP:n kannatus tulee lähikuukausina nousemaan. Johtajavaihdos tuoreuttaa puolueen ja sanoman.

SDP nousu on joitakin toisilta pois. Keskustalle Rinteen kaato oli lyhyen tähtäimen voitto. Puolue näytti tahtoaan. Se oli myös puheenjohtaja Katri Kulmunille mahdollisuus profiloitua. Nopea voitto voi kuitenkin kääntyä keskustalle pitkän tähtäimen tappioksi, sillä Kulmuni näyttää jäävän jalkoihin keskusteluissa Lindtmanin tai Marinin kaltaisten poliitikkojen kanssa. Kulmunin esiintymisessä on jotakin sellaista epäuskottavuutta ja lapsekasta tahtopoliitikon yritystä, joka tekee esiintymisten seuraamisesta hetkittäin piinaavaa. Ehkä se on vielä vain kokemattomuutta.

Keskustalle nykytilanne on suuri riski, varsinkin jos Rinteen kaato ei tuokaan puolueelle kannatusnostetta. 11,7 prosentin kannatus voi vielä vaipua maagisen kymmenen prosentin rajan alle.

Marin vai Lindtman? Se selviää ensi viikolla, mutta jos lukee ennusmerkkejä, tulos on selvä. Nimi sen jo kertoo. Antti Kaikkonen hävisi puheenjohtajakisan Katri Kulmunille. Antti Rinne hävisi juuri keskustalle. Ja Antti Lindtman häviää Sanna Marinille. Jos Marin ja Lindtman ovat sosiaalidemokraattisten valitsijoiden mielestä tasavahvoja, valituksi tulee Marin. Näin toimii nykyinen poliittinen logiikka.

Lindtman kärsii myös siitä, että hänellä on samoja taustoja kuin Rinteellä oli. Vanhoja ay-riippuvuuksia ja junttaperinnettä. Marin taas vie puoluetta edelleen vasemmalle.

Sitten kunnialauseita Antti Rinteestä. Hyvin harvoin dramaattisen tappion juuri muutama hetki sitten kärsinyt ihminen pystyy käyttäytymään yhtä korrektisti, asiallisesti ja toisia syyttämättä kuin Rinne eilen teki. Ja olemaan vetämättä asiaa esiintymisessä tunteiden vyöryksi. Rinne sanoi tiedostustilaisuudessa esimerkiksi suhteestaan keskustaan ja Kulmuniin: "Katri on keskustan puheenjohtaja ja keskusta on hallituskumppani". Ei sanallakaan eikä ilmeelläkään kostoa tai iskua takaisin.

Ehkä tämä olisi sitä kokeneen ay-neuvottelijan käytöskokemusta. Toinen puoli ei ole vihollinen vaan tilanteen jälkeen ollaan ihmisiä ja toisia kunnioitetaan.

Kirjoitus on julkaistu päätoimittaja Pekka Mervolan Huomioita-palstalla. Muita palstan juttuja voit lukea täältä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut