Keskustan johto tapaa pääministeri Rinteen kello 9 – Marin lentää tänään Suomeen

Arkistokuva. Pääministeri Antti Rinne. Vesa Moilanen

STT

Keskustan johto ilmoitti aamulla tapaavansa pääministeri Antti Rinteen (sd.) Valtioneuvoston linnassa kello 9 alkaen. Paikalla ovat keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen, kertoo keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen Twitterissä.

Tapaaminen tapahtuu Pirkkalaisen mukaan Rinteen pyynnöstä. Pirkkalainen osallistuu myös itse tapaamiseen. Välittömästi ei ollut tiedossa, keitä muita tapaamisessa on läsnä.

SDP:n eduskuntaryhmä puolestaan kokoontuu kello 10, kirjoittaa ryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman Twitterissä.

SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja, liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin on puolestaan tviitannut jättävänsä tänään EU-kokouksen väliin ja matkustavansa Suomeen.

Rinne on Suomen Kuvalehden tietojen mukaan pakon edessä valmis eroamaan pääministerin tehtävästä ja nostamaan Marinin tehtävään.

Lehden mukaan Rinne haluaisi kuitenkin jatkaa puolueen puheenjohtajana ainakin ensi kesäkuun puoluekokoukseen saakka. Ajatus on Rinteen oma, eikä Marin ole ollut suunnittelemassa sitä, lehti kertoo puolueen sisältä saamansa tiedon perusteella.

SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin lentää tänään Brysselistä takaisin Helsinkiin.

Marin kertoo Twitterissä lentävänsä Suomeen jo tänään. Marinin oli tarkoitus johtaa teleasioista vastaavien ministerien EU-kokousta Brysselissä.

Ohjat ottaa tämänhetkisen tiedon mukaan Kroatia, joka on seuraava puheenjohtajamaa.

– Suomen ministereiltä edellytetään läsnäoloa kotimaassa, Marin tviittaa.

SDP:n puoluehallitus totesi eilen, että sillä on yhä luottamus pääministeri Antti Rinteeseen (sd.). Hallituspuolue keskusta on kuitenkin ilmaissut epäluottamusta, ja asian käsittely jatkuu tänään.

Varapuheenjohtaja Marinia on pidetty yhtenä mahdollisena pääministeriehdokkaana, jos Rinne väistyisi tehtävästään. Eilen Brysselissä liikenneministerien kokouksen jälkeen hän ei kommentoinut asiaa mitenkään, vaan poistui maanantain EU-kokouksen jälkeen tiedotustilaisuudesta ilman kysymyksiä ja varareittiä pitkin.

Televiestintäministerien kokouksessa olisi tänään käsitelty muun muassa 5G-verkkojen turvallisuutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.