Jyväskylän kaupunki laajentaa pysäköinninvalvontaa – "Pysäköijät ovat oppineet tuntemaan tarkastajien työajat"

Jyäskylän kaupunki laajentaa pysäköinninvalvonnan aikoja. Kuvituskuva. Johanna Erjonsalo

Jaakko Närhi

Jyväskylän kaupunki laajentaa loppuvuoden aikana pysäköinninvalvonta-aikoja varhaiseen aamuun, myöhäiseen iltaan sekä viikonloppuihin, kaupunki tiedottaa.

Pysäköijät ovat kaupungin mukaan oppineet tuntemaan pysäköinnintarkastajien työajat, sillä monilla alueilla pysäköinti villiintyy iltakahdeksan jälkeen ja viikonloppuisin.

Tähän saakka päiväajan ulkopuolisesta pysäköinninvalvonnasta on vastannut poliisi, jonka resurssit pysäköinninvalvontaan ovat olleet pienet.

Valvonta-aikaa laajentamalla myös ongelmallisiksi koettuja vuoropysäköintialueita pystytään valvomaan tehokkaammin. Ilta- ja yöaikainen vuoropysäköinnin sääntöjen noudattamatta jättäminen on kaupungin mukaan haitannut esimerkiksi jäteastioiden tyhjentämistä ja vuoropysäköintialueiden aurausta.

Tiedotteen mukaan Jyväskylän kaupungille saapuu säännöllisesti pyyntöjä, joissa toivotaan aamu-, ilta- ja yöajan pysäköinninvalvonnan tehostamista. Toiveita pysäköinnintarkastajien tiuhemmista vierailuista on saapunut keskusta-alueen lisäksi esimerkiksi Kankaalta, Hippokselta, Palokasta, Kuokkalasta ja Väinölästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut