Fortumin Lundmark eniten ansaitseva valtioyhtiön johtaja – Postin johdosta väistynyt Malinen tienasi lähes miljoonan

LKS 20180426 Energiayhtiö Fortumin pääkonttori Espoossa torstaina 26. lokakuuta 2017. Fortumin vertailukelpoinen liikevoitto kohosi heinä-syyskuussa 94 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 58 miljoonasta eurosta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA \\Instructions: STT:N JUTTUUN / Fortumin Lundmark: Käynnissä olevan muutoksen myötä Fortumilla hyvä asema energia-alalla Heikki Saukkomaa

Ilkka Hemmilä / STT

Suurien valtionyhtiöiden toimitusjohtajista eniten ansaitsi viime vuonna Fortumia johtava Pekka Lundmark. Hänellä oli yli 1,6 miljoonaa euroa verotettavia tuloja, joista ansiotuloja yli 1,4 miljoonaa ja pääomatuloja runsaat 200 000 euroa.

Miljoonakerhoon pääsi myös Finnairin toimitusjohtajana vuodenvaihteessa lopettanut Pekka Vauramo. Hän ansaitsi yli 1,4 miljoonaa euroa, josta runsaat 1,3 miljoonaa oli ansiotuloja ja yli 100 000 pääomatuloja.

Postin toimitusjohtajan työt tänä syksynä jättänyt Heikki Malinen ansaitsi viime vuonna 983 000 euroa. Hänen verotettavat tulonsa koostuivat yksinomaan ansiotuloista.

Kukin heistä maksoi tuloistaan lähes puolet veroja ja muita maksuja: Lundmark yhteensä noin 800 000 euroa, Vauramo vajaat 700 000 euroa ja Malinen noin 485 000 euroa.

Muiden isojen valtionyhtiöiden johtajista yli puolen miljoonan euron tuloista nauttivat Gasumin Kirsti Lamminen, VR Groupin Rolf Jansson ja Patrian Olli Isotalo.

Vauramon paikalla Finnairin johdossa vuoden alussa aloittanut Topi Manner tosin ohitti heidät jo vuoden 2018 tulotiedoissa. Aiemmin Nordean henkilöasiakkaista vastaavan liiketoiminta-alueen johtajana toiminut Manner ansaitsi viime vuonna noin 960 000 euroa, josta noin 930 000 euroa oli ansiotuloja ja noin 30 000 euroa pääomatuloja.

Muut valtionyhtiön johtajat, esimerkiksi Veikkauksessa ja Alkossa, jäivät pienempiin summiin. Veikkauksen Olli Sarekoski ansaitsi vajaat 390 000 euroa ja Alkon Leena Laitinen runsaat 340 000 euroa, kummatkin kokonaan ansiotuloina.

Yleisradion toimitusjohtajan paikalta väistyneen Lauri Kivisen verotettavat ansiot olivat yli 280 000 euroa, josta yli 250 000 euroa muodostui ansiotuloista ja noin 30 000 euroa pääomatuloista.

STT vertaili toimitusjohtajien ansioita yhtiöissä, joista valtio omistaa vähintään 50 prosenttia ja joiden liikevaihto on yli 100 miljoonaa euroa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut