Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Jämsän Seutu: Tunnettuun puukkotehtaaseen murtauduttiin kolmannen kerran vuoden sisällä

H. Rosellin tehtaalta vietiin valmiita puukkoja maanantain vastaisena yönä tapahtuneessa murrossa. Anne Lius-Liimatainen

Seija Suihkonen

H. Rosellin puukkotehtaaseen murtauduttiin varhain maanantaiaamuna, uutisoi Jämsän Seutu tiistaina.

Lehden haastatteleman yrittäjän Heimo Rosellin mukaan varkaiden matkaan lähti valmiita puukkoja yhteensä noin 30 000 euron edestä.

Tunnettu puukkotehdas sijaitsee Kuhmoisissa Keski-Suomessa.

Murto oli jo kolmas vuoden aikana. Viimeksi puukkotehtaalle murtauduttiin tammikuussa ja sitä ennen viime vuoden joulukuussa. Ensimmäisen murron jälkeen tehtaalle hankittiin valvontakamerat ja hälytyslaitteet, mutta ne eivät ole varkaita hidastaneet. Varkaat menivät varastoon sisälle rikkomansa ikkunan kautta.

– He tiesivät mitä tekivät. Uskoakseni kyseessä on sama porukka kuin aiemmillakin kerroilla, ainakin valvontakameran tallenteessa kameran hajalle lyövällä henkilöllä on tismalleen sama takki päällä kuin tammikuussakin, Roselli kertoi Jämsän Seudulle.

Lehden haastattelema rikoskomisario Veli-Pekka Välisaari kertoo, että murtoa tutkitaan törkeänä varkautena. Hänen mukaansa kaikki tutkintalinjat ovat vielä auki.

– Valvontakameran kuvassa näkyy huppupäinen henkilö, joka juoksee sisäpihan poikki rikotulle ikkunalle. Hupparissa tai takissa on karvareunus, ja juoksuaskelista voi päätellä, että kyseessä ei ole ainakaan ikäihminen. Sen verran kevyesti juoksu käy. Kuvasta ei selviä, onko kyseessä mies vai nainen, Välisaari totesi Jämsän seudulle.

Poliisi kaipaa vihjeitä varhain maanantaiaamuna puukkotehtaan läheisyydessä liikkuneista. Poliisiin kannattaa olla yhteydessä myös, jos tietää jotain tapahtumiin liittyvästä.

Välisaari kehottaa ihmisiä pitämään silmänsä auki myös netin myyntipalstoilla. Jos myynnissä näkyy yhtäkkiä suuria määriä Rosellin puukkoja, kannattaa siitäkin ilmoittaa poliisille.

Vihjeet voi ilmoittaa joko poliisin numeroon 0295 414 741 (kello 8–16 välillä) tai vihjenumeroon 0295 414 811.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut