Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Ilkka: THL sai ensimmäistä kertaa ilmoituksen sähkötupakkaoireista

Arkistokuva sähkötupakan tupruttelusta. Katja Luoma

Teemu Rauhala, STT

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on saanut yhteydenoton kansalaiselta, joka epäilee keuhko-oireidensa johtuvan sähkösavukkeiden käytöstä, kertoo Ilkka.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun THL on saanut aiheeseen liittyvän ilmoituksen.

Sähkösavukkeen käytöstä tuli ilmoittajalle oireita, jotka ovat osittain samantyylisiä kuin Yhdysvalloissa raportoidut. Ilmoittajan oireet ilmaantuivat vuosia sitten.

Sähkötupakkaan liitetyistä keuhkosairauksista kärsivien määrä on noussut Yhdysvalloissa jo yli tuhannen. Yhteensä 18 ihmistä on menehtynyt sairauksiin.

–  Valitettavasti kyseessä voi olla vain jäävuoren huippu mitä tulee siihen terveysuhkaan, jonka tämä aiheuttaa amerikkalaisille, erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille, sanoi terveysviranomaisten edustaja Robert Redfield lokakuun alussa.

Viime kuussa New Yorkin osavaltio kielsi erilaisilla makuyhdisteillä makeutettujen sähkötupakoiden myynnin. Myös Michigan on kieltänyt makusähkötupakoiden myynnin. Massachusetts on puolestaan kieltänyt sähkötupakan kokonaan.

Sähkötupakkaa on myyty Yhdysvalloissa vuodesta 2006 lähtien. Sitä on pidetty vähemmän haitallisena kuin tavanomaista tupakkaa.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut