Yli 20 ihmistä pidätetty Turkissa sotilasoperaation arvostelun vuoksi

Turkin valtamedia laulaa ylistyslaulua operaatiolle.

Sanna Raita-aho / STT

Turkki pidättänyt sotilasoperaatiotaan arvostelleita toimittajia ja kansalaisia. Turkki on pidättänyt kaksi toimittajaa, jotka ovat arvostelleet maan sotilasoperaatiota Pohjois-Syyriassa sosiaalisessa mediassa, kertoo Turkin oppositiota lähellä oleva turkkilaislehti Cumhuriyet.

Diken-verkkolehti taas kertoo, että Turkin viranomaiset olisivat käynnistäneet tutkinnan lähes 80 ihmisestä, jotka ovat jakaneet kriittisiä sosiaalisen median päivityksiä Turkin operaatiosta Syyriassa. Viranomaisten mukaan heitä syytetään "vihanlietsonnasta".

Turkki käynnisti eilen sotilasoperaation Pohjois-Syyriassa, omien sanojensa mukaan terrorismia vastaan. Sotilasoperaatio on saanut kritiikkiä muun muassa EU:lta.

Kaakkois-Turkissa sijaitsevassa Mardinin kaupungissa pidätettiin 21 ihmistä heidän sosiaaliseen mediaan kirjoittamistaan kriittisistä päivityksistä, kertoo turkkilainen Bianet-verkkolehti.

Myös kurditaustaisen puolueen HDP:n poliitikkoja pidätettiin osana operaatiota.

Turkin valtamedia on pääosin Turkin hallinnon tiukassa otteessa. Valtamediassa operaatiosta on maalattu kuvaa sankarillisena taistona terrorismia vastaan. Sotilasoperaatioita ja Turkin armeijan menestystä niissä on kuvattu yksityiskohtaisesti.

Myös presidentti Erdogan piti tänään puheen, jossa hän ylisti operaatiota ja haukkui sitä kritisoineet maat.

– Saudi-Arabian pitäisi katsoa ensin peiliin, kuka on ajanut Jemenin siihen tilaan, missä se nyt on? Entä Egypti? Sisi (Egyptin presidentti) tapasi joitain ihmisiä ja tuomitsi sen jälkeen operaation, mitä se edes tarkoittaa?

Erdogan korosti myös itselleen tyypillisessä, kansallismielisessä puheessaan Turkin asemaa.

– Historia näyttää, että meillä ei ole ketään muita ystäviä kuin itsemme, ei ketään muuta, johon tukeutua.. Operaatio rauhanlähde lisää, jos Jumala suo, kultaisen sivun osaksi upeaa historiaamme, Erdogan sanoi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut