Karstulan sivistysjohtaja Anitta Rasi jää eläkkeelle

Anitta Rasi Pasi Antila

Karstulan lukion rehtorina ja kunnan sivistysjohtajana toimiva Anitta Rasi jää vuodenvaihteessa eläkkeelle. Lomapäiviä on hänelle kertynyt sen verran, että varsinaisia työpäiviä on jäljellä enää kuluvan viikon verran.

Sivistysjohtajan ja rehtorin töiden järjestäminen nopealla aikataululla oli kunnanjohtaja Pekka Kanervion työlistalla alkuviikosta.

– Nyt kartoitetaan tilannetta, miten ne voitaisiin parhaiten järjestää. Ensisijaisesti pohditaan tehtävien jakoa sisäisesti. Jonkinlainen väliaikainen ratkaisu on tehtävä nopeasti, kertoo Kanervio.

Viran julistaminen haettavaksi ei tällä hetkellä ole todennäköinen vaihtoehto.

– Viran täyttö on aika hidas menettely, eikä kukaan voisi aloittaa virassa kuin aikaisintaan 1.1, koska edellinen henkilö on vielä virassaan, sanoo Kanervio.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.