Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Kuopiosta tuli hetkessä kansainvälinen puheenaihe – kymmenet suurmediat seuraavat tapahtumia hetki hetkeltä

Petri Karvinen

Kuopion kauppakeskus Hermanissa tiistaina tapahtunut kouluisku on noteerattu laajalti maailman medioissa. Iltapäiväneljältä asiasta oli uutisoinut yli kymmenen suurta englanninkielistä mediaa.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n uutisessa kerrottiin oitis tärkeimmät faktat: yksi kuoli ja ainakin kymmenen haavoittui ammattiopiston opiskelijan väkivaltaisessa hyökkäyksessä. Yhdysvaltalainen NBC News erehtyi kertomaan, että iskupaikka olisi ollut lähellä ostoskeskusta, kun todellisuudessa isku tapahtui ostoskeskuksen sisällä olevissa Savon ammattiopiston tiloissa.

Yhdysvaltalaiset CNN ja Fox News seurasivat myös Kuopion tilanteen kehittymistä pitkin päivää.

Lukuisia suuria mediataloja palveleva uutistoimisto Reuters välitti tietoa Kuopion tapahtumista asiakasmedioilleen. The New York Times yhdisteli omassa jutussaan tietoja suomalaisista medioista ja Twitteristä.

Saksalainen Deutsche Welle keräsi oman uutisensa yhteyteen koosteen Suomessa aiemmin tapahtuneista kouluiskuista.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut