Savonlinnan oopperajuhlien katsomo kohahti kenraaliharjoituksessa tiistaina, kun uutuustuotanto Sevillan parturin Figaro astui lavalle. Baritoni Ville Rusanen näyttää värikkäässä bomber-takissaan ja tiukoissa housuissaan kuin olisi pompsahtanut Dolce & Gabbanan muotinäytöksestä Olavinlinnan näyttämölle. Kaiken huipentaa irokeesi, joka jatkuu lettinä selkään asti.
– Inspiroiduin glam rockista – ajattelin, että tehdään Figarosta rockstara, kertoi teoksen puvut suunnitellut muotisuunnittelija Teemu Muurimäki Olavinlinnan uumenissa ennen kenraalia.
Gioachino Rossinin Sevillan parturi nähdään Savonlinnassa nyt ensimmäistä kertaa, kepeä komedia avaa oopperajuhlat torstaina.
Maailman muotitaloissa uraa luonut ja usein linnanjuhlien näyttävimmistä iltapuvuista tunnettu Muurimäki työskentelee nyt ensimmäistä kertaa oopperan parissa. Kaikesta näkee, että hän on nauttinut täysin siemauksin.
– Työnteko on ollut herkuttelua, hän myöntää.
Muurimäki sanoo rakastavansa peruukkeja, ja niitä esityksessä katsojan huvitukseksi riittää – onhan Figaro parturi.
– Koska ohjaus ei ole sidottu epookkiin, olen saanut aika röyhkeästikin käyttää elementtejä eri kulttuureista ja aikakausista.
Hän sanoo kokevansa muotisuunnittelijanakin, että asujen tarinat pitää perustella. Oopperassa karaktäärejä pääsee luomaan vielä syvemmin.
Muurimäki aloitti suunnittelun noin vuosi sitten lukemalla Pierre Beaumarchais'n näytelmän, johon ooppera perustuu. Sen pohjalta hän laati tunnelmakartat henkilöistä.
– Rosinaa esimerkiksi kuvataan kauniiksi kuin kukka, niinpä hänen asuissaan on kukkia.
Espanjaan viittaavat röyhelöhelmat, korkeat vyötäröt ja bolerot.
<story-element type="paragraph"> Karkkivärejä ja kaktuksia
Kolmiodraamassa kreivi Almaviva ja tohtori Bartolo havittelevat molemmat hemaisevaa Rosinaa. Bartolo on tytön ankara holhooja, joten Almaviva tarvitsee avukseen lemmenasioissa juonikkaan ja pohjattoman itserakkaan parturinsa Figaron.
– Bartolo on itara vanha ukko, joka yrittää olla muodikas, luonnehtii Muurimäki.
Hän kertoo suunnitelleensa asujen sävyt sopimaan lavastaja Antti Mattilan visuaalisen maailman karkkiväreihin ja kaktuksiin.
Juoneen kuuluu, että kreivi naamioituu erilaisiin valeasuihin päästäkseen Rosinan lähelle. Suunnittelijalle oli haastavaa, miten katsojat nopeissa käänteissä tunnistavat hänet.
Muurimäki ratkaisi asian kultaisilla buutseilla. Ne ovat kreivillä jalassa, esitti hän juopunutta upseeria tai Rosinan laulunopettajaa.
Näyttämöllä kaikki näyttää helpolta, mutta kulisseissa pyörii ihan oma show'nsa. Puvustajia tarvitaan useita huolehtimaan, että vaihdot sujuvat salamannopeasti ja esiintyjä saa ylleen oikean asun.
Solistit ja kuorolaiset joutuvat pitkissä helmoissaan kiipeilemään jyrkkiä portaita ja jopa toisinaan konttaamaan linnan ahtaista ikkunoista päästääkseen lavalle.
Kaikki asut on valmistanut Savonlinnan oopperajuhlien oma ompelimo. Kun esitykset päättyvät, puvut menevät varastoon odottamaan seuraavaa kesää.
<story-element type="paragraph"> Heiskanen taitaa hassuttelun
Vakavista vakavimman Kullervon viimeksi Olavinlinnaan ohjannut Kari Heiskanen on nyt täysin erilaisen äärellä, mutta hän jos kuka taitaa halutessaan hassuttelunkin.
– Teen sellaista, mikä minua itseäni huvittaa ja minkä katson koomiseksi. Vauhtia pitäisi olla sen verran, että ollaan koko ajan katsojaa edellä ja yllätyksen elementti säilyy, television monista klassikkosketseistäkin tunnettu Heiskanen kertoo.
Kenraaliharjoituksen yleisö ulvoi naurusta heti Sevillan parturin alkusoiton aikana, kun orkesteri eläytyy Rossinin säveliin näyttämöllä.
Oopperassa on vähän naisia, ei esimerkiksi lainkaan naiskuoroa, joten miehiä on tarvittu hätiin vähän sinne sun tänne. Katsoja ei edes välttämättä huomaa, että aina kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
– Sanoin mieskuorolle heti kättelyssä, että kertokaa heti, jos ette halua jotain tehdä ja jos olette mukana, niin olette mukana kaikessa. He ovat olleet hyvin innostuneesti matkassa erilaisia tilanteita piirtämässä esiin.
Heiskasen mielestä Savonlinnan oopperakuoron voima on siinä, että laulajat tulevat eri maista, eri kulttuureista ja eri porukoista.
– Kun ei ole vallitsevaa kulttuuria siitä, miten on tapana tehdä, kaikki on mahdollista. Se tuo keveyttä ja innokkuutta tekemiseen.
Sevillan parturin aihe voi tuntua nykykatsojasta etäiseltä, mutta Heiskanen uskoo, että tietty ironinen etäisyys tapahtumiin pehmentää teoksen aikanaan varsin jäykkää asetelmallisuutta.
– Eihän nykypäivän Suomessa, Euroopassakaan harvoin enää, kukaan despootti pysty alistamaan naista sillä lailla, että päättää tämän puolesta, että ottaa hänestä vaimon. Toki maailmassa tämä on hyvin yleistä tälläkin hetkellä, mutta ei tämän jutun avulla tarkastella naisen aseman kehittymistä. Tämä on kevyttä hupailua ja siinä genressä täysin oikeutettu ja varsin onnistunutkin kokonaisuus.
<story-element type="paragraph"> Hittiaarioillekin uutta muotoa
Heiskanen muistuttaa, että komediaa on tehtävä ihan yhtä huolella kuin vakavaakin teosta.
– Ei voi kuvitella, että komediassa voisi jotenkin luistella iisimmin. Sillä lailla se kuitenkin vaikuttaa henkisesti, että pitää kääntää oma mielensä hulluttelumoodiin. Se on vähän toinen asenne, pitää päästää irti ja pitää uskaltaa paisutella asioita.
Välillä ohjaaminen kysyy "pirun paljon energiaa", hän myöntää. Kuorossa on aina ihmisiä, joilla ei ole vahvaa näyttämöllistä kokemusta. Heiskasen ohjenuora on, että virheitä ei lasketa.
– Oopperassa musiikki on koko ajan ohjaajan niskassa kiusana ja haittana, hän virnistää ja viittaa siihen, että säveltäjä on päättänyt kestot, partituuria ei periaatteessa muuksi muuteta.
Hänen mukaansa aina silloin tällöin kapellimestarit yrittävät puuttua ohjaajan tekemisiin, mutta "en minä niitä kuuntele".
– Oleellista on, että kapellimestari on läsnä, näkee mitä näyttämöllä tehdään ja voi siirtää sen musiikkiin. Yhtä lailla minä voin siirtää musiikin pulssin lavan tapahtumiin. Silloin kun vuorovaikutus on elävää ja toimivaa, pitää olla kiitollinen.
Sevillan parturi sisältää hittejä, esimerkiksi Figaron aaria Largo al factotum lienee oopperakirjallisuuden tunnetuimpia ja Juoru-aaria puolestaan on yksi bassokirjallisuuden helmistä.
– Olen antanut niillekin vähän toisenlaista muotoa kuin normaalisti. Minusta on hirveän hauskaa, ettei ole pelkästään sitä, että siinä seistään ja lauleskellaan, vaan on vähän muutakin. Mitään sääntöjä ei ole olemassa, se on olennaisin sääntö.