Brittiennuste: Brexit-puolue murskavoittoon

Nigel Faragen luotsaama EU-vastainen puolue olisi ennusteen mukaan saamassa yli 31 prosenttia äänistä. LEHTIKUVA/AFP

STT

Britanniassa paikallisen Britain Elects -vaaliennusteen mukaan uusi Brexit-puolue on matkalla murskavoittoon EU-vaaleissa. Nigel Faragen luotsaama uusi EU-vastainen puolue olisi ennusteen mukaan saamassa yli 31 prosenttia äänistä. Farage luotsasi aiemmin itsenäisyyspuolue Ukipia.

Ennusteen mukaan vaalien toisesta sijasta kisaavat työväenpuolue Labour sekä liberaalidemokraatit, jotka molemmat kärkkyvät noin 19 prosentin äänisaalista.

Pääministeri Theresa Mayn konservatiivipuolueelle on ennusteen perusteella tiedossa rökäletappio. Sen kannatus olisi ennusteen mukaan laskemassa yli 10 prosenttiyksikköä reiluun 12 prosenttiin.

May ilmoitti perjantaina eroavansa konservatiivipuolueen johdosta 7. kesäkuuta. Hän kertoi katuvansa syvästi sitä, ettei kyennyt toteuttamaan Britannian EU-eroa.

Brexit-ratkaisun kanssa kamppaileva Britannia äänesti EU-vaaleissa jo torstaina. Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksen yliopistotutkija Timo Miettinen arvioi STT:lle aiemmin tällä viikolla, että Britannian EU-eron määräpäivä voi vielä lipsua tämän vuoden lokakuulta ensi vuoden puolelle. Brexit-päivämäärä määrittelee myös sitä, kauanko Britannian uusien europarlamentaarikkojen työ voi jatkua.

Ääntenlasku Britanniassa kestänee sen verran, että ensimmäiset alueelliset tulokset ovat selvillä vasta puolenyön jälkeen Suomen aikaa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut