Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mauri Pekkarinen tyytyväinen keskustan tulokseen: "Odottiko kukaan kolmatta paikkaa?"

Keskusta on menettämässä yhden paikan.

 Mauri Pekkarinen (kesk.) kertoo olevansa tyytyväinen keskustan tulokseen, vaikka puolue on näillä näkymin menettämässä yhden paikan ja siten kärsimässä vaalitappion myös eurovaaleissa.

– Odottiko kukaan kolmatta paikkaa kaiken viime aikoina koetun jälkeen? Kaksi paikkaa oli realistinen odotus ja se näyttäisi toteutuvan, Pekkarinen toteaa.

Keskustan vaikeudet eduskuntavaaleissa varjostivat Pekkarisen mukaan myös eurovaalikampanjointia. Hän ei kuitenkaan ole huolissaan puolueen tilanteesta ja arvioi keskustan suoriutumisen "kohtuullisen hyväksi".

– Tätä taustaa vasten olen tyytyväinen siihen, että pärjäämme ja pääsemme äänimäärissä tällaisiin lukemiin, Pekkarinen sanoo.

Pekkarinen näyttää olevan menossa europarlamenttiin. Hän on saanut jo yli 61 000 ääntä, kun äänistä on laskettu yli 82 prosenttia.