Ylen tentissä RKP olisi valmis leikkaamaan ansiosidonnaisen kestoa tai tasoa – ja kokoomuskin tarpeen vaatiessa

Myös vihreissä halua pohtia ansiosidonnaisen kestoa ja porrastuksia

Ylen työllisyysaiheiseen keskusteluun osallistuvat yhdeksän puolueen edustajat. Mikko Stig / Lehtikuva

Sanna Nikula /STT

Kokoomuksen Elina Lepomäki ja RKP:n Mikaela Nylander olisivat valmiita leikkaamaan joko ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa tai tasoa, jos tarve vaatii, kävi ilmi Ylen vaalikeskustelussa. Aiemmin tiistaina Helsingin Sanomien vaalitentissä ei yhdenkään puolueen puheenjohtajan käsi noussut, kun heiltä kysyttiin, ovatko he valmiita heikentämään ylipäätään työttömyysturvaa.

Ylen työllisyysaiheiseen keskusteluun osallistuvat yhdeksän puolueen edustajat.

Eronneen hallituksen aikana ansiosidonnaista työttömyysturvaa lyhennettiin sadalla päivällä. Viime marraskuussa Ylen tekemässä kyselyssä kävi keskustelun vetäjien mukaan ilmi, että RKP:lle tämä ei vielä riitä.

– Kyse on kokonaisuudesta. Jos lyhennetään ansiosidonnaista, tulisi panostaa myös kannustaviin elementteihin niin, että tarjotaan työttömille enemmän ohjausta, kuntoutusta ja koulutusta, sanoi Nylander Ylen tentissä.

Lepomäen mielestä jos priorisoida pitää, pitäisi pikemmin leikata ansiosidonnaisista etuuksista kuin perusturvasta.

– Tämä koskee siis sitä, mikäli leikkauksiin joudutaan, hän tähdensi.

Hänen mielestään hyväpalkkaisesta työpaikasta pois putoavalle pitäisi löytää mahdollisimman nopeasti uutta työtä mieluummin kuin kannustaa häntä olemaan pitkään pois työmarkkinoilta.

Myös vihreissä on halua pohtia tapoja, joilla ansiosidonnaista voisi muuttaa.

– Ei leikata, mutta voisi miettiä esimerkiksi erilaisia porrastuksia, että se olisi alkuvaiheessa korkeampi tai toisaalta suhdannetilanteesta riippuen sen kestoa voidaan pohtia, vihreitä Ylen keskustelussa edustanut varapuheenjohtaja Maria Ohisalo sanoi.

Hänen mielestään ihan keskeistä on perusturvan tason nostaminen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.