Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lumikaaos sekoitti lehdenjakelun, katso päivitetty aikataulu tästä – Keskisuomalaisen näköislehti tänään vapaasti luettavissa

Sankka lumipyry ja erittäin hankala ajokeli ovat vaikeuttaneet yön ja aamun aikana myös Keskisuomalaisen varhaisjakelua. Jakelunvalvonnasta kerrotaan, että painetun sanomalehden jakelu viivästyy joillakin asuinalueilla huonon sään vuoksi.

Jakeluongelmien vuoksi Keskisuomalaisen näköislehti on tänään kaikille vapaasti luettavissa täällä.

Puolen päivän jälkeen tehdyn arvion mukaan kaupunkien ja taajamien varhaisjakeluissa Keskisuomalaiset saadaan jaettua tänään kello 16:een mennessä, haja-alueilla postin päiväjakeluissa Keskisuomalaiset saadaan jaettua kello 19:ään mennessä. Pieniä määriä lehtiä voi jäädä tänään kokonaan jakamatta, ja ne lehdet toimitetaan asiakkaille huomisen jakelun yhteydessä.

Aamulla tilanne oli niin vaikea, että lehdenjakajat eivät päässeet joillain alueilla lainkaan eteenpäin lumen vuoksi.

– Joitakin alueita voi jäädä tänään kokonaan jakamatta, Keskisuomalaisen levikkijohtaja Erkki Ekonen kommentoi aamulla puoli kahdeksan aikaan.

Keskisuomalainen pahoittelee tilannetta.

Uutista päivitetty kello 13:00 tarkennetuilla tiedoilla jakelun aikatauluista.