Ruuan hinta jatkaa nousuaan, kasvisbuumi näkyy jo ennusteissa

Kauppojen välinen hintakilpailu pitää hintojen kasvun maltillisena, sanoo ekonomisti Hanna Kariluoto. Marko Kauko

STT

Ruuan hinta nousee Suomessa tänä ja ensi vuonna, ennustaa Pellervon taloustutkimus PTT. Elintarvikkeiden hintojen odotetaan nousevan kuluvana vuonna 1,2 ja ensi vuonna 1,6 prosenttia. Nousutahti hidastuu viime vuodesta, jolloin ruuan hinta nousi Suomessa 2,2 prosenttia.

Hinnan nousu selittyy sillä, että kuluttajien ostovoima kasvaa ja kaupat pystyvät siksi siirtämään kasvaneita kulujaan hintoihin, arvioi PTT:n ekonomisti Hanna Karikallio STT:lle.

–  Kauppojen välinen hintakilpailu pitää kuitenkin hintojen nousut hyvin maltillisina, Karikallio sanoo.

Nousussa ovat ennusteen mukaan niin lihan, maitotuotteiden kuin leivänkin hinnat. Sen sijaan kasvisten hintojen PTT arvioi tulevan alas.

–  Viime satokausi oli huono, mutta kasvisten kysyntä oli korkea, mikä nosti hintoja poikkeuksellisesti viime vuonna, Karikallio sanoo. Nyt normaalin satokauden odotetaan palauttavan myös hinnat normaaliksi.

Leivän, maidon tai lihan hintaan huonon satokauden vaikutus jäi vaatimattomaksi, koska raaka-aineiden osuus kuluttajatuotteiden hinnasta on varsin pieni.

Ilmastoahdistus näkyy jo kulutuksessa

Keskustelu ilmastonmuutoksesta ja terveellisestä ruokavaliosta on johtanut keskusteluun kasvisbuumista. Kyse ei ole pelkästä puheesta, vaan muuttuneet kulutustottumukset alkavat jo näkyä tilastoissa.

Erityisen selvästi tämä näkyy Karikallion mukaan kauramaidon menekissä.

–  Maitotuotteita korvaavien kasvispohjaisten valmisteiden kulutus kasvoi viime vuonna 15 prosenttia, Karikallio sanoo.

Liha- ja maitotuotteita korvaavien tuotteiden tuotekehitykseen panostetaan nyt paljon, ja kasvun odotetaan jatkuvan.

Kääntöpuolikin näkyy tilastoissa ja ennusteissa. Siipikarjaa lukuun ottamatta PTT ennakoi lihan menekin pienenevän Suomessa tulevina vuosina. Kyse ei kuitenkaan ole romahduksesta vaan kasvun pysähtymisestä ja lievästä laskusta.

Brexit voi aiheuttaa ylitarjonnan maidosta

PTT:n ennusteen mukaan suomalaisten tilallisten tilanne on ensi vuonna kohtuullinen.

Maidon tuottajahinnat ovat kasvussa, mutta uhkana on Britannian ero EU:sta. Se aiheuttaisi PTT:n mukaan ylitarjontaa maidosta EU:n sisämarkkinoilla, mikä laskisi tuottajahintoja.

Lihatilojen talouden päälle käy sekä kysynnän heikkeneminen että tuottajahintojen lasku.

Kasvitilallisten tulojen ennustetaan nousevan hieman, kunhan satokaudesta tulee normaali.

–  Kokonaisuutena arvioimme, että maanviljelijöiden yrittäjätulo laskee hieman tänä vuonna, PTT:n Karikallio sanoo.

---

Korjattu aiempaa uutista klo 11.43: Ekonomistin sukunimi on Karikallio, ei Kariluoto.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.