Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

SDP:n Rinne: Hallitus tekee itsestään poliittisesti täysin ramman ankan

Oppositiopuolueista kuului perjantaina sekä arvostelua että ymmärrystä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) eroratkaisulle. Varmaa on, että eropäätös sähköistää kampanjakentät, sillä eduskuntavaaleihin on enää reilu kuukausi.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne piti Sipilän eropäätöstä harkitsemattomana. Rinteen mukaan hallituksen touhu on demokratian ja parlamentarismin kannalta monessa suhteessa arveluttavaa.

– En näe mitään erityistä perustetta sille, että hallitus viittä viikkoa ennen vaaleja eroaa ja tekee itsestään poliittisesti täysin ramman ankan, Rinne sanoi STT:lle.

Sipilän hallitus on jatkamassa uuden hallituksen nimittämiseen asti toimitusministeristönä. Rinne sanoi olevansa huolissaan heinäkuussa alkavan EU-puheenjohtajakauden valmisteluista. Hänen mielestään olisi ollut tärkeää, että maassa olisi ollut loppuun asti toimintakykyinen hallitus.

– Nyt tarvittaisiin yhteistä poliittista valmistelua, poliittista hallitusta, joka ottaa vastuuta valmistelusta.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho näki eron syynä keskustan ja kokoomuksen pyrkimyksen päästä tekemään puoluepolitiikkaa.

– Varmasti se antaa keskustalle ja kokoomukselle mahdollisuuden tehdä irtiottoja toisistaan ja ryhtyä mätkimään toisiaan, kun ne eivät enää ole sitoutuneita yhdessä sovittuun vaaliohjelmaan. Ja tämä varmaan hallituksen eroilmoituksen tarkoitus on, Halla-aho kommentoi.

Haavisto ymmärtää Sipilän ratkaisua

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto puolestaan arvioi hallituksen eron ymmärrettäväksi ratkaisuksi, kun hallituskauden suurin hanke, sote- ja maakuntauudistus tyssäsi. Hän uskoo, että suurten hallituspuolueiden välinen koheesio heikkenee, kun uudistusta varten solmittu kytkös maakuntien ja valinnanvapauden yhdistämisestä tuli tiensä päähän.

– Tuleeko sitten sellaisia äänestyksiä, joissa hallituksen sisäisiä rivejä koetellaan, en tiedä, Haavisto pohtii STT:lle.

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson piti eroa johdonmukaisena ratkaisuna. Hän arvioi, että sote kaatui hallituksen jääräpäisyyteen.

– Hallitus on vetänyt ne johtopäätökset, ettei ollut mahdollisuuksia saada sotea läpi tällä vaalikaudella enää. Koska näin tulee käymään, (pääministeri Juha Sipilä) itse ja hallitus eroavat, mikä on tavallaan myös johdonmukaista toimintaa, Henriksson sanoi.

Pyöreälle pöydälle kannatusta

Monelta suunnalta kuului kannattavia ääniä sille, että sote-uudistuksen jatkoa pohdittaisiin parlamentaarisesti. Pääministeri Sipilä kommentoi tuoreeltaan, että hän voisi kutsua eduskuntapuolueet pyöreän pöydän ääreen.

– Jos puhtaalta pöydältä lähdetään etsimään ratkaisuja, ei kuitenkaan alusta lähtien valmisteluun, ei SDP koskaan kieltäydy tarkastelemasta tilannetta, SDP:n Rinne vastasi kutsuun.