IS: Matti Nykänen saatetaan viimeiselle matkalleen lempikukkasin – jokaista hautajaisvierasta pyydetty tuomaan yksi neilikka

Ilta-Sanomien mukaan jokaista hautajaisvierasta on pyydetty tuomaan siunaustilaisuuteen yksi punainen tai valkoinen neilikka. Marko Kauko

Heli Paananen

Matti Nykänen saatetaan viimeiselle matkalleen neilikoin, kertoo Ilta-Sanomat.

Lehden mukaan siunaustilaisuuteen saapuvia vieraita on pyydetty tuomaan mukanaan yksi punainen tai valkoinen neilikka. Lehden haastattelema Nykäsen pitkäaikainen manageri Antero Verto kertoo neilikoiden olleen Nykäsen lempikukkasia.

Nykänen siunataan tänään lauantaina Jyväskylän vanhan hautausmaan kappelissa läheisten keskuudessa. Siunaustilaisuuteen on kutsuttu noin 60 henkilöä. Kyseessä on yksityistilaisuus, jonka sujuvuutta turvaavat järjestyksenvalvojat.

Siunauksen jälkeen yleisön on mahdolilista kunnioittaa Nykäsen viimeistä matkaa seuraamalla hautajaissaattuetta, joka lähtee vanhalta hautausmaalta noin kello 13. Saattue kulkee Puistokadulta Taulumäentien kautta Saarijärventielle ja edelleen Ruokkeentien kautta Laajavuoreen Matti Nykäsen mäen alastulorinteelle, jossa saattue pysähtyy hetkeksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.