Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uudeksi lapsiasiavaltuutetuksi valittiin professori Elina Pekkarinen –  virkaa vuodesta 2014 hoitanut Tuomas Kurttila ei saanut jatkokautta

Lapsiasiavaltuutetun tehtävään seuraavalle viisivuotiskaudelle on nimitetty Turun yliopiston sosiaalityön professori Elina Pekkarinen. Valtioneuvosto nimitti Pekkarisen virkaan tänään torstaina.

Pekkarinen aloittaa lapsiasiavaltuutettuna toukokuun alussa.

Valtiotieteiden tohtori Pekkarinen on tehnyt uransa nuorisotutkimuksen ja lapsuudentutkimuksen parissa. Määräaikaisen professuurinsa ohella hän toimii lastensuojelun asiantuntijajäsenenä Helsingin hallinto-oikeudessa.

Aiemmin Pekkarinen on työskennellyt muun muassa tutkimuspäällikkönä ja tutkijatohtorina Nuorisotutkimusseurassa. Hänellä on kokemusta myös tutkimustehtävistä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa THL:ssä sekä sosiaalityöntekijän työstä.

Lapsiasiavaltuutetun virkaa vuodesta 2014 hoitanut Tuomas Kurttila haki jatkokaudelle, mutta hän kertoi jo eilen Facebookissa, ettei häntä olla esittämässä tehtävään. Kurttila on myös SDP:n eduskuntavaaliehdokkaana Keski-Suomen vaalipiirissä.

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on edistää lapsen edun ja oikeuksien toteutumista. Paikkaa haki kaikkiaan 34 ihmistä.

Kurttilan taksimatkat herätt

ivät huomiota

Kurttilan taksinkäytöstä nousi loppuvuodesta keskustelua, kun Uutissuomalainen kertoi, että hän oli käyttänyt syksyllä kolmen kuukauden aikana taksimatkoihin noin 5  000 euroa.

Lapsiasiavaltuutetun toimisto kommentoi matkoja kertomalla, että Kurttila on pitänyt vuosittain noin 150 esitelmää tai luentoa ympäri Suomen eikä ole käyttänyt työssään omaa autoa. Hän ei myöskään nosta esiintymisistään palkkioita. Lisäksi toimistosta kerrottiin, että toimiston työsuojelun toimintaohjelman mukaisesti työmatkoilla käytetään sujuvinta ja vähiten työntekijää kuormittavaa matkustustapaa.

Oikeusministeriö löysi taksinkäytöstä huomautettavaa mutta totesi, että matkat olivat liittyneet virkatehtäviin ja tilaisuuksiin, jotka kuuluvat valtuutetun itsenäiseen harkintaan. Ministeriö ei siksi ottanut kantaa yksittäisten taksimatkojen asianmukaisuuteen tai valtuutetun tilaisuuksiin osallistumisen perustelujen sisällön arviointiin.