TS: Turun keskustassa poliisioperaatio, syy ei vielä tiedossa

Poliisi on eristänyt joitakin alueita.

STT, Teemu Rauhala

Turun keskustassa on illalla ollut poliisioperaatio, kertoo Turun Sanomat. Paikalla on lehden tietojen mukaan ollut useita poliisin ja ensihoidon yksiköitä sekä poliisikoiria.

Lounais-Suomen poliisi ei ole vastannut STT:n puheluihin, mutta Turun Sanomille poliisi on vahvistanut operaation olleen meneillään vielä iltakahdeksalta. Paikalliselta pelastuslaitokselta ei osattu kertoa STT:lle, mistä operaatiossa on kyse.

Turun Sanomien mukaan poliisi on eristänyt pienen alueen, jolla on puistonpenkki ja roska-astia. Lisäksi viranomaiset ovat tehneet teknistä tutkintaa kerrostalon rappukäytävässä Tuureporinkadulla. Myös Iltalehteen yhteyttä ottanut silminnäkijä kertoo, että yksi roska-astia on eristetty.

Poliisi on kertonut Turun Sanomille tiedottavansa asiasta myöhemmin.

Poliisi kertoo Ilta-Sanomille, että sivulliset eivät ole vaarassa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut