Ruotsin ebolaepäily oli väärä hälytys – potilaan ja hänen sukulaistensa eristys voidaan lopettaa

STT

Ruotsin ebolaepäily oli väärä hälytys, kertoo miestä hoitaneen sairaalan ylilääkäri lehdistötiedotteessa. Sen mukaan miehen testitulokset olivat negatiivisia.

Mies ja hänen sukulaisensa voidaan nyt vapauttaa eristyksestä. Testien mukaan potilas ei sairasta myöskään kelta-, dengue- tai rift valley -kuumetta eikä marburgin tautia.

Testituloksia odotetaan vielä muiden tautien osalta. Potilaan tila on kuitenkin parantunut päivän mittaan.

Nuori mies tuli sairaalaan aamupäivällä. Hän kärsi tiettävästi verisistä oksennuksista, mikä voi olla merkki ebolasta.

Potilas oli palannut tiettävästi kolme viikkoa sitten Ruotsiin käytyään muun muassa Burundissa. Mies tuli ensin hoitoon Enköpingiin, minkä vuoksi sairaalan akuuttiosasto eristettiin eikä kukaan potilas tai henkilökuntaan kuuluva päässyt poistumaan.

Ebola on pelätty verenvuotokuume, joka johtaa usein nopeasti kuolemaan. Virus tarttuu suorassa kontaktissa muun muassa ruumiinnesteiden välityksellä. Tautiin ei ole lääkettä eikä rokotetta, mutta tutkijat pitävät kehitteillä olevia rokotteita lupaavina.

Maailman terveysjärjestö WHO varoitti joulukuun alussa, että Kongon demokraattisessa tasavallassa leviävä ebolaepidemia on yltynyt jo historian toiseksi pahimmaksi. Elokuusta lähtien vahvistettuja tai todennäköisiä ebolatartuntoja oli tuolloin yli 420 ja tautiin oli kuollut liki 250 ihmistä.

Burundi on Kongon demokraattisen tasavallan naapurimaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut