Oulussa vangittiin jälleen uusi lapseen kohdistuvasta seksuaalirikoksesta epäilty

Kalevan mukaan kyseessä on jo viides tapaus ja rikoksen uhrina kantasuomalainen tyttö. LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA

STT

Oulussa on vangittu jälleen uusi mies epäiltynä lapseen kohdistuvista seksuaalirikoksista. 23-vuotias mies vangittiin epäiltynä 12. marraskuuta Oulussa tehdystä lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta.

Kalevan mukaan kyseessä on jo viides tapaus ja rikoksen uhrina kantasuomalainen tyttö. Tapaus tuli lehden mukaan poliisin tietoon muutama viikko sitten, kun uhri ilmoitti teosta viranomaisille.

Oulun poliisilla on tutkinnassa myös neljä muuta lapseen kohdistunutta seksuaalirikoskokonaisuutta. Laajimmassa niistä kahdeksan miehen epäillään käyttäneen seksuaalisesti hyväkseen alle 15-vuotiasta tyttöä tämän vuoden kesän ja syksyn aikana. Kolmessa muussa jutussa on jokaisessa epäiltynä yksi mies lapseen kohdistuvista seksuaalirikoksista. Ainakin kahdessa tapauksessa rikosten epäillään tapahtuneen Tuiran kaupunginosassa.

Rikosylikomisario Markus Kiiskinen kertoo Kalevalle, ettei mikään viittaa viidellä seksuaalirikostapauksella olevan yhteyttä toisiinsa.

STT ei ole tavoittanut tutkinnanjohtajaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.