Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kansanedustajien sopeutumisraha kuumensi tunteita eduskunnan täysistunnossa – "Jos kansanedustaja jää työttömäksi, niin sinne vaan samaan jonoon työvoimatoimistoon"

Kansanedustajien sopeutumisraha kuumensi tunteita eduskunnan täysistunnossa, kun asiaa koskevaa lakialoitetta käsiteltiin lähetekeskustelussa.

Kahdeksan eduskuntaryhmää pääsi viime viikolla ratkaisuun voimassa olleen sopeutumiseläkejärjestelmän lakkauttamisesta. Suurista eduskuntaryhmistä ainoana lakialoitteen ulkopuolelle jäi perussuomalaisten ryhmä.

Lähetekeskustelussakin asetelmana oli perussuomalaiset vastaan muut, kun muiden ryhmien edustajat ihmettelivät kerta toisensa jälkeen perussuomalaisten linjaa.

Muissa ryhmissä tulkittiin perussuomalaisten kannattaneen kansanedustajille ansiosidonnaista työttömyysturvaa, jossa ei huomioida saatuja pääomatuloja.

Tähän asti voimassa olleessa sopeutumiseläkejärjestelmässä kritiikkiä on herättänyt erityisesti se, että niissä on huomioitu kansanedustajan ansiotulot muttei pääomatuloja.

–  Ihmettelen todella paljon, että perussuomalaiset haluaisivat tämän suurimman epäkohdan — sen, että pääomatuloilla, yrittämisellä kikkailu voisi jatkua — säilyttää omassa mallissaan, kun kaikki muut ryhmät täällä ovat tunnustaneet sen, että se juuri on suurin epäkohta ja siihen tulee puuttua. Toivoisin vielä, että perussuomalaisetkin kääntäisivät kelkkansa ja tulisivat kansan tuntojen puolelle, keskustan Anne Kalmari sanoi.

Samaten ihmeteltiin sitä, että perussuomalaisten kannattamassa mallissa vähimmäiskorvaukseksi olisi tullut 2  400 euroa kuukaudessa, kun taas kahdeksan puolueen mallissa vähimmäiskorvaus on 2  100 euroa kuukaudessa.

Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo ihmetteli, johtuuko perussuomalaisten linja ahneudesta vai laiskuudesta asioihin perehtymisessä.

–  Perussuomalaisten johdonmukaisuus on täysin kateissa, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen sanoi.

"Poliittisesti kiusallista"

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri ei ollut itse istunnossa paikalla, koska oli loukannut kätensä viikonloppuna. Hän ihmettelee eduskunnassa käytyä keskustelua ja kiistää, että perussuomalaiset olisivat missään vaiheessa esittäneet kansanedustajille ansiosidonnaista työttömyysturvaa – tai mitään muutakaan mallia.

–  Me olemme vain koko ajan korostaneet, että oli malli millainen tahansa, niin meidät pitää laittaa samalle viivalle muiden ihmisten kanssa kaikkine aktiivivelvoitteineen, Meri sanoi STT:lle.

Meri arvioi, että muiden puolueiden halu kritisoida asiassa perussuomalaisia johtuu siitä, että ne haluavat suunnata huomion pois siitä poliittisesti kiusallisesta seikasta, että sopeutumiseläkejärjestelmän lakkauttamisen yhteydessä kansanedustajien sopeutumisrahan minimimäärää nostettiin 1  800 eurosta 2  100 euroon.

Lähetekeskusteluun osallistuneiden perussuomalaisten kansanedustajien mukaan kahdeksan puolueen sopeutumisraharatkaisu on epäoikeudenmukainen työttömyyskortistoon ja hallituksen luoman aktiivimallin piiriin joutuneita kansalaisia kohtaan.

–  Meidän mielestämme jos kansanedustaja jää työttömäksi, niin sinne vaan samaan jonoon työvoimatoimistoon, Mika Niikko (ps.) sanoi.