Ruotsin hallitustunnustelija Lööf kertoo tilanteesta valtiopäivien puhemiehelle

Keskustapuolueen puheenjohtaja Annie Lööf luo lisää valoa Ruotsin hallitustunnustelujen tilanteeseen. Lehtikuva / AFP

STT

Ruotsissa on tänään luvassa uutta tietoa maan hallitustilanteesta. Viime viikolla hallitustunnustelijaksi nimitetty keskustapuolueen puheenjohtaja Annie Lööf kertoo käymiensä neuvottelujen tuloksista valtiopäivien puhemiehelle Andreas Norlénille.

On mahdollista, että Lööf pyytää tunnusteluille vielä lisää aikaa.

Lööf on aiemmin kertonut tavoittelevansa neljän porvaripuolueen allianssin varaan rakentuvaa hallitusta, joka saisi tukea blokkirajan yli ympäristöpuolueelta tai sosiaalidemokraateilta.

Ruotsi on ollut ilman hallitusta 9. syyskuuta pidetyistä vaaleista alkaen.

Porvaririntama rakoili pahasti viime viikolla, kun keskustapuolue ja liberaalit äänestivät kokoomusjohtaja Ulf Kristerssonin pääministeriehdokkuutta vastaan. Perusteena oli se, että ehdotettu kokoomuksen ja kristillisdemokraattien hallitus olisi joutunut riippuvaiseksi ruotsidemokraattien tuesta.

Aiemmin mahdollisuutta hallituksen muodostamiseksi ovat tuloksetta tunnustelleet niin kokoomuksen Kristersson kuin sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Stefan Löfven.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut