Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Marokko kuljettaa siirtolaisia linja-autoilla etelään pois Euroopan liepeiltä

Espanja ja Saksa haluavat EU:n tukevan Marokon rajavalvontaa

Reeta Paakkinen / STT, AFP

Marokossa viranomaiset ovat tiukentaneet linjaansa maassa oleskelevia siirtolaisia kohtaan ja siirtäneet yli tuhat heistä pois maan pohjoisosista. Asiasta kertoi uutistoimisto AFP:lle paikallinen viranomainen Tangerissa.

Viranomaisen mukaan 1600­–1800 ihmistä on viime päivinä siirretty kaupunkeihin, joissa viranomaisen mukaan "elinolosuhteet ovat paremmat".

Siirtolaisia on kuljetettu linja-autoilla lauantaina Välimeren rannalla sijaitsevasta Nadorista ja Gibraltarinsalmella sijaitsevasta Tangerista etelämpään ja pois Eurooppaan johtavien merireittien tuntumasta, kertoo Moroccan Human Rights Association -järjestöä edustava Omar Naji. 

Ihmisiä on viety Agadirin lähellä olevaan Tiznitin kaupunkiin maan eteläosaan, Naji lisää. Siirtolaisia on siis kuljetettu ainakin joissain tapauksissa yli 1300 kilometriä kauemmaksi Euroopan liepeiltä.

Najin mukaan siirto-operaatiot alkoivat viime tiistaina. Hänen mukaansa Marokon viranomaiset pidättivät satoja siirtolaisia Nadorin lähellä olevilla leireillä ja kaupungissa sijaitsevissa asunnoissa.

Ihmisoikeusjärjestö arvostelee viranomaisten toimia ja sen mukaan kyse siirroissa on laittomista pidätyksistä ja pakkosiirroista.

Saksan ja Espanjan välinen palautussopimus tuli voimaan

Afrikasta EU-alueelle saapuneiden siirtolaisten määrä Espanjassa on kasvanut EU-alueen suurimmaksi sen jälkeen kun Libyan viranomaiset tehostivat merialueiden valvontaa ja Italia tiukensi maahanmuuttopolitiikkaansa. Suurin osa Marokon kautta Eurooppaan suuntaavista siirtolaisista on kotoisin Saharan eteläpuolisesta Afrikasta.

YK:n pakolaisjärjestön mukaan Espanja on vastaanottanut yli 23 500 siirtolaista tänä vuonna. Vastaava luvut ovat Italiassa 18 500 ja Kreikassa 16 000.

Saksan liittokanslerin lauantaina tavannut Espanjan pääministeri kertoo, että maat toivovat EU:n myöntävän taloudellista tukea siirtolaisten lähtömaille, jotta ne voivat tehostaa rajavalvontaansa.

Tukea pitäisi antaa pääasiallisesti Marokolle, sanoo Espanjan pääministeri Pedro Sanchez.

Sanches kommentoi asiaa tavattuaan Angela Merkelin Espanjassa lauantaina.

Espanja ja Saksa pyrkivät hallitsemaan maahantulijoiden määrää myös palautussopimuksella, joka tuli voimaan lauantaina.

Sopimuksen mukaan Espanja ottaa vastaan Saksaan saapuneet siirtolaiset, jotka on aiemmin jo rekisteröity Espanjassa. Saksa toivoo solmivansa samanlaisen sopimuksen myös Italian ja Kreikan kanssa.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut