USA:n ulkoministeri lähti Pohjois-Koreaan neuvottelemaan ydinaseriisunnasta

STT

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo lähti torstaina Pohjois-Koreaan, jossa hän neuvottelee maan johtajan Kim Jong-unin kanssa ydinaseriisunnasta. Pompeon on määrä saapua Pjongjangiin perjantaina.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Kim tapasivat Singaporessa viime kuussa, ja Trump on ollut optimistinen rauhantoiveiden suhteen. Hän on myös sanonut, että ydinsodan uhka on ohi.

Kuitenkin Trumpin ja Kimin allekirjoittamassa lausunnossa oli vain vähän yksityiskohtaisia sitoumuksia. Pompeo onkin saanut tehtäväkseen neuvotella suunnitelma, kuinka Korean niemimaan "täydellinen ydinaseriisunta" saavutetaan. Kimin halutaan ilmoittavan Pohjois-Korean ydinarsenaalin suuruuden sekä kertovan tietoja uraanin rikastusohjelmasta. Lisäksi halutaan sopia aikataulusta, jonka puitteissa ydinaseet hävitetään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.