USA:n hallinto määräsi liput laskettavaksi puolitankoon joukkoampumisessa tapettujen toimittajien muistoksi

Marylandin osavaltionliput oli jo aiemmin laskettu puolitankoon, mutta liittovaltion lippujen laskeminen vaatii lupaa keskushallinnolta. LEHTIKUVA/AFP

STT

Yhdysvaltain keskushallinto määräsi tiistaina liittovaltion liput laskettaviksi puolitankoon Marylandin joukkoampumisessa viime viikolla kuolleiden neljän toimittajan ja yhden myyntiassistentin muistoksi.

Asiasta kertoo muun muassa Capital Gazette, jonka työntekijöitä surmansa saaneet olivat.

Päätös tehtiin päivää sen jälkeen, kun Annapolisin kaupungin pormestari oli kertonut Donald Trumpin Valkoisen talon kieltäneen lippujen laskemisen hänen sitä pyytäessään.

Valkoisen talon mukaan presidentti Trump määräsi liput laskettaviksi heti, kun asia tuli hänen tietoonsa, kertoo BBC. On epäselvää, mistä pormestarin aiemmin saama kieltävä vastaus johtui.

Marylandin osavaltionliput oli jo aiemmin laskettu puolitankoon, mutta liittovaltion lippujen laskeminen vaatii lupaa keskushallinnolta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.