USA:n maahanmuuttovirastoa vaaditaan uudistettavaksi – ajatus saa tukea konkaridemokraateilta

USA:n maahanmuuttovirastoa ICE:a on kritisoitu muun muassa perheistään erotettujen siirtolaislasten kohtelusta. Mielenosoittaja protestoi viraston toimintaa pidätyskeskuksen edessä Los Angelesissa lauantaina. LEHTIKUVA/AFP

STT

Yhdysvalloissa vaatimukset Yhdysvaltain maahanmuutto- ja tullivirasto ICE:n korvaamisesta toisella viranomaisella kiihtyvät. Vaatimus viraston lakkauttamisesta ja uuden korvaajan perustamisesta on kerryttänyt tukijoita muun muassa maan demokraattipuolueessa.

ICE:n lakkauttamisen vaatijoiden joukkoon on liittynyt muiden muassa Massachusettsin kokenut demokraattisenaattori Elizabeth Warren, kertoo CNN.

Maahanmuuttovirastoa on kritisoitu muun muassa perheistään erotettujen siirtolaislasten kohtelusta. Tuhansia siirtolaislapsia on yhä palauttamatta perheilleen.

"Maahanmuuttojärjestelmä rakennettava uudelleen"

Lauantaina Yhdysvalloissa järjestettiin suuria mielenosoituksia presidentti Donald Trumpin keskushallinnon maahanmuuttopolitiikkaa vastaan.

Warren vaati ICE:n uudistamista puhuessaan mielenosoituksessa Bostonissa. Hän sanoi Yhdysvaltain tarvitsevan maahanmuuttoviranomaisen, joka vastaa yhdysvaltalaisten arvoja.

–  Presidentin syvästi moraalittomat toimet ovat tehneet tämän selväksi: meidän on uudelleenrakennettava maahanmuuttojärjestelmämme kauttaaltaan ja aloitettava korvaamalla ICE jollain, mikä vastaa moraalikäsitystämme ja toimii, Warren sanoi.

Warrenin ohella ICE:n korvaamisen puolesta ovat puhuneet muun muassa newyorkilaissenaattori Kirsten Gillibrand, New Yorkin pormestari Bill de Blasio sekä New Yorkin demokraattien esivaalit voittanut Alexandria Ocasio-Cortez.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.