Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

IS: Näin Mauri Pekkarinen kosi toukokuussa 1971 – uuvuttamistaktiikka toimi, appi kyseli kossupulloa

Kosintaan liittyy tietynlaisia perinteitä, jotka ajankuvasta ja alueesta riippuen ovat hyvin erilaisia. Liekö keskisuomalaisittain perinteikästä vai ei, Kansanedustaja Mauri Pekkarisen kosintaan vuonna 1971 liittyi kossupullo, josta hän kertoo Ilta-Sanomien juhannuslehdessä.

Mauri ja Raija tapasivat ensi kerran marraskuussa 1970 Jyväskylän Viitaniemessä Tekun tansseissa, Mauri Pekkarinen kertoi toukokuussa Keskisuomalaisen parisuhdehaastattelussa. Tansseissa yhteiskunta- ja taloustieteitä opiskellut nuorimies haki tanssiin kolme vuotta nuorempaa sairaanhoitajaopiskelijaa. "Jotakuta kait piti hakea, nätti ja jotenkin kiinnostava nuori neiti hän oli", Pekkarinen kuvaili.

Marraskuisten tanssien jälkeen pariskunta sopi uudet treffit, mutta suhteen muuttumisesta vakavaksi ei kumpikaan vielä tuolloin osannut aavistaa. Toukokuussa oli kuitenkin aika seuraavan askeleen.

Toukokuussa 1971 pariskunta oli illanvieton jälkeen kävelemässä kolmen kilometrin matkaa ylioppilaskunnan asuntoon, kun Mauri päätti toteuttaa jonkin aikaa takaraivossaan muhineen ajatuksen.

– Saattaa olla, että mielessäni oli Raijan uuvuttaminen. Ajattelin, että pitkän kävelymatkan päätteeksi hän ei jaksaisi vastustella kosintaa, Mauri Pekkarinen kertoo Ilta-Sanomille.

– Illan huipentumana kysyin Raijalta, voisimmeko laittaa hynttyyt yhteen. Kyllä siinä muutama sana piti johdannoksi esittää morsiamen kauneudesta ja viehätysvoimasta.

Mutta koska ajan kuvaan kuului, tulevalta appiukolta pitäisi myös tiedustella, että miten tyttären käden kanssa on.

– Menin Raijan isän luokse seuraavana päivänä. Hyvään traditioon kuului, että kättä pyydettäessä pitää olla mukana kossupullo, Pekkarinen kertoo Ilta-Sanomien mukaan.

– En paljon käyttänyt alkoholia silloin enkä sen jälkeen. Kun pyysin Raijan kättä, isä kysyi, että missä se kossupullo on, Pekkarinen sanoo ja lisää, että lupa heltisi.

Vuonna 1972 pariskunta asteli alttarille. Tänä päivänä, yli neljän kymmenen vuoden jälkeen pariskunta asuu Korpilahden Oittilassa sijaitsevassa Vespuolen vanhassa kyläkoulussa.

Käden pyytäminen kannattaa

Käden pyytäminen ilmeisesti kannattaa, koska Ilta-Sanomien mukaan samaan traditioon luotti jyväskyläläistaustainen toimittaja Arto Nyberg.

Nybergillä oli jo ollut tyttöystävänsä Saran kanssa puhetta naimisiinmenosta – mutta ei kosintaa ennen käden pyytämistä.

– Minähän kosin vaimoani klassisella tavalla. Menin silloisen tyttöystävän isän kanssa saunaan ja pyydin tyttären kättä, Nyberg kertoo lehdelle.

– Muistaakseni isä totesi, että hänellä ei ole mitään asiaa vastaan. Tässä on hauskaa se, ettemme vaimoni kanssa kumpikaan muista, koska tämä tapahtui. Olisiko ollut vuonna 1992, Nyberg jatkaa.