Viinan ja viinin myynti on vähentynyt uuden alkoholilain aikana

Alkon myynti laski alkuvuonna yli 7 prosenttia, mutta myymälöitä ei lakkauteta.

LKS 20180511 Viinihyllyn tarjontaa Alkon uudessa "nostalgiamyymälässä" Töölöntorilla Helsingissä 21. syyskuuta 2017. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO \\Instructions: KUVITUSTA STT Viinan ja viinin myynti on vähentynyt uuden alkoholilain aikana /// Antti Aimo-Koivisto

Anssi Rulamo / STT

Alkon myynti on laskenut alkuvuonna selvästi. Tammi-huhtikuun myyntitilastot kertovat, että miinusta on lähes kaikissa tuoteryhmissä.

Yhtenä syynä myynnin laskuun olisi helposti löydettävissä vuodenvaihteessa voimaan tullut uusi alkoholilaki.

– Alkon myyntiin vaikuttaa alkoholilain muutos, joka mahdollistaa enimmillään 5,5 % alkoholijuomien myymisen yli 5 300 päivittäistavarakaupan pisteessä. Sen lisäksi vuoden alussa korotettiin alkoholijuomaveroa, joka nosti hintoja heti vuoden alusta, Alkon toimitusjohtaja Leena Laitinen sanoi STT:lle.

Laitinen kuitenkin sanoo, että laajempia trendejä nähdään vasta, kun saadaan kaiken alkoholin myynnin Suomessa kattavat Valviran tilastot.

– Alkuvuoden myynnin perusteella on vielä liian aikaista vetää johtopäätöksiä koko vuoden alkoholin kulutuksesta.

Vaikka Alkon myynti laski alkuvuonna yhteensä 7,3 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, ei yhtiö aio supistaa myymäläverkostoaan.

– Tänä vuonna avataan neljä uutta myymälää, eikä myymälälakkautuksia ole suunnitteilla, Laitinen sanoo.

Laskua myös väkevissä

Uusi alkoholilaki on luonnollisesti iskenyt rajusti mietojen juomien myyntiin, kun aiemmin Alkon yksinoikeudeksi kuuluneita nelosoluita ja aitoa lonkeroa saa myydä ruokakaupoissa. Oluen myynti laski Alkossa alkuvuonna 27 prosenttia, lonkeron myynti 43,6 prosenttia ja siiderin myynti 14,1 prosenttia.

Laskua on kuitenkin myös niissä tuoteryhmissä, joita saa yhä myydä vain Alkossa. Punaviineissä laskua oli 3,8, valkoviineissä 2,1, vodkissa ja viinoissa 2,4 ja muissa väkevissä juomissa 1,1 prosenttia. Vain roseeviineissä myynti kasvoi selvästi.

Uuden alkoholilain kannattajat argumentoivat lain valmistelun aikana, että prosenttirajan nosto vähentää väkevien juomien kulutusta, kun ihmisten käynnit Alkossa vähenevät. Alkuvuoden tilastot voisivat tukea tätä, tosin väkevien myynti on ollut laskussa jo pidempään.

Alkon liiketoimintajohtaja Kari Pennanen sanoi tiedotteessa kansantalouden hyvän kehityksen näkyvän siinä, että nyt ostetaan vähemmän, mutta laadukkaampaa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut