Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Wärtsilän tulos nousi – geopoliittinen epävarmuus aiheuttaa huolta

Laitetoimitukset lisääntyivät, palveluissa kehitys hitaampaa.

STT

Teknologiakonserni Wärtsilän mukaan yhtiön toimintaympäristö oli alkuvuonna suotuisa. Lisääntynyt geopoliittinen epävarmuus aiheuttaa kuitenkin huolta.

– Vaikka taloudelliset näkymät tukevat merenkulkumarkkinoiden asteittaista elpymistä, lisääntyneen geopoliittisen epävarmuuden vaikutus asiakkaiden päätöksentekoon aiheuttaa huolta, kertoo Wärtsilän konsernijohtaja Jaakko Eskola yhtiön osavuosikatsauksessa.

Wärtsilä valmistaa laivamoottoreita ja voimaloita sekä erilaista merenkulkuun liittyvää teknologiaa. Yhtiö toimii myös alan palveluissa. 

Eskolan mukaan energiayksikön tilaukset kehittyivät hyvin, koska kehittyneissä maissa on entistä enemmän tarvetta joustaville ja älykkäille voimaloille. Kehittyvissä maissa puolestaan investoidaan energiainfrastruktuuriin.

Kauppalaivojen teknologian kysyntä on kasvanut ja aktiivisuus matkustajalaivamarkkinoilla on lisääntynyt. Sen sijaan palveluissa liikevaihdon kehitys oli tammi-maaliskuussa odotettua hitaampaa.

– Kauppalaivasegmenttien asiakkaat investoivat edelleen vain välttämättömiin korjaus- ja kunnossapitotöihin. Tämän seurauksena konsernin liikevaihto painottui laitetoimituksiin, mikä heikensi kannattavuutta, Eskola sanoo.

Tilauskertymä kasvoi reilusti

Kaiken kaikkiaan Wärtsilän vertailukelpoinen liikevoitto nousi tammi-maaliskuussa 88 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 82 miljoonasta eurosta. Liikevaihto kohosi 6 prosenttia ja oli yli miljardi euroa.

Tilauskertymä kasvoi 7 prosenttia 1,5 miljardiin euroon.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut