Lumimyräkkä Emma ja Siperian kylmyys piinasivat Eurooppaa – lähes 60 ihmistä kuollut

Dublinin ja Geneven lentokentät suljettiin.

Poikkeuksellisen talvinen sää kiusasi edelleen suuria osia Euroopasta torstaina. Tilanne oli vaikea muun muassa Britanniassa ja Irlannissa, joissa Emmaksi ristitty lumimyrsky pyyhkäisee saarten yli lännestä. Säästä on tulossa erityisen hyinen, kun Emma kohtaa Euroopassa vallitsevan kylmän rintaman.

Irlannissa jouduttiin lumimyrskyn takia sulkemaan Dublinin lentokenttä ja oletus oli, ettei liikenne palaudu ennalleen ennen kuin lauantaiaamuna. Finnairilla on lento Dubliniin perjantaina iltapäivällä. Yhtiö ilmoitti STT:lle tiedottavansa matkustajille sen järjestelyistä myöhemmin.

Britanniassa viranomaiset varoittivat poikkeuksellisen vaikeista sää- ja liikenneoloista ja kehottivat ihmisiä pysymään kotona, ellei matka ole aivan välttämätön.

Emman odotetaan tuovan lisää lunta ja jäädyttävän teitä vielä ainakin perjantaina ja lauantaina.

Kaasuyhtiö National Grid varoitti, että kaasusta voi tulla sään takia pulaa, kertoi Guardian. Yhtiö vakuutti, että Britannian kotitaloudet saavat kaasua edelleen, mutta teollisuuden toimituksiin voi tulla katkoja.

Lähes 60 ihmistä kuollut

Skotlannissa sadat ihmiset joutuivat viettämään yönsä autoissaan jäätyään jumiin Glasgow'sta lähtevällä M80-moottoritiellä, kertoi BBC. Myös Etelä-Ranskan Heraultin maakunnassa jäi satoja autoilijoita jumiin moottoriteille. Montpellierissä 10-20 sentin lumikerros lamautti kaupungin liikenteen täydellisesti.

Sveitsissä Geneven lentokenttä oli torstain aikana suljettu useamman tunnin ajan. Finnairin aamulento jouduttiin ohjaamaan Zürichiin. Amsterdamissa Schipholin lentokenttä joutui perumaan tai viivästyttämään kymmeniä lentoja kovien itätuulten takia, kertoo Le Figaro.

Kylmä sää on ollut erityisen vaikea koettelemus asunnottomille eri puolilla Eurooppaa. Uutistoimisto AFP:n laskujen mukaan viime perjantain jälkeen Euroopassa on kuollut liki 60 ihmistä kylmän sään takia. Monet uhreista olivat kodittomia.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut