Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Panimoyhtiöiden mukaan alkoholiuudistus on lisännyt nelosoluen myyntiä – "Ostopaikkoja on tullut lisää, se näkyy"

Lonkeron myynti on piristynyt huomattavasti, sanoo Hartwallin toimitusjohtaja alkoholiuudistuksen vaikutuksista

Nelosoluen osuus kokonaismyynnistä oli ennen noin viisi prosenttia ja nyt se on noussut 5–10 prosenttiin. Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Jecaterina Mantsinen, Antti Autio / STT

Alkoholilain uudistus on lisännyt jonkin verran nelosoluiden ja lonkeron myyntiä, sanovat suuret panimoyhtiöt. Nelosoluen osuus kokonaismyynnistä oli ennen noin viisi prosenttia ja nyt se on noussut 5–10 prosenttiin, sanoo Sinebrychoffin viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja Marja-Liisa Weckström STT:lle.

– Ostopaikkoja on tullut lisää, se näkyy.

Alkoholilain muutos toi vuoden alussa nelosoluen ja Alkon aiemmin myymän lonkeron ruokakauppojen hyllyille. Myytävien juomien suurin sallittu alkoholiprosentti nousi 4,7 prosentista 5,5:een.

Myös Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho sanoo, että uudistus on näkynyt myynnissä.

– Satoihin uusiin myyntipisteisiin tulee uusia tuotteita, niin siihen tulee myyntipiikki.

Toimitusjohtaja Kalle Järvinen Hartwallilta sanoo nelosoluen myynnin nousseen maltillisesti, noin 5–10 prosenttiin kokonaismyynnistä. Selkeämpi muutos hänen mukaansa on tapahtunut lonkeron kohdalla.

– Lonkeron myynti on piristynyt huomattavasti, tosin en osaa sanoa, kuinka paljon sitä on mennyt kauppojen varastoihin ja kuinka paljon kuluttajille.

Lukuja Järvinen ei anna.

"Riippuu ravintoloista, miten ulosmyyntiin lähdetään mukaan"

Juomasekoitusten vähittäismyynti ja ravintoloiden aukioloajat vapautuivat jo vuoden alussa, mutta alkoholilaki tulee kokonaisuudessaan voimaan maaliskuussa. Maaliskuun alusta ravintolat voivat esimerkiksi myydä mietoja alkoholijuomia asiakkaille mukaan.

Sinebrychoffin Weckströmin mukaan on vaikea arvioida, miten ravintoloiden mahdollisuus myydä alkoholijuomia ulos vaikuttaa myyntiin. Hän uskoo, että tähän mahdollisuuteen tarttuvat lähinnä ravintolat, jotka myyvät take away -ruokaa.

– On hirveän hankala arvioida, miten ravintolat lähtevät liikkeelle.

Saattaa parantaa kannattavuutta

Weckström ei lähde arviomaan, miten alkoholiuudistus vaikuttaa Sinebrychoffin tulokseen.

– Uskotaan, että mahdollistaa kannattavamman kaupan, jos kuluttajat tarttuvat enemmän erikoisoluisiin kuin kampanjassa oleviin monipakkauksiin. Niin lähikaupalle kuin valmistajalle tämä voi olla piristysruiske.

Olvin Aho uskoo, että uudistus saattaa jonkin verran parantaa yhtiön kannattavuutta.

– Aika näyttää. Se tuo uusia myyntimahdollisuuksia ja tulee uusia tuotteita läpi koko vähittäiskauppakanavan, mutta sitten pitää elää tätä vuotta kärsivällisesti pidemmälle, että nähdään, miten niitä hinnoitellaan ja minkälainen kilpailu siinä syntyy.

Järvisen mukaan uudistuksen vaikutuksista Hartwallin tulokseen on vielä liian aikaista sanoa.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut