Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

66 kuoli matkustajakoneen syöksyttyä maahan Iranin vuoristossa

Kaikki onnettomuuskoneessa olleet saivat surmansa. Lumisade vaikeuttaa etsintöjä.

Turma tapahtui Zagrosvuorilla Lounais-Iranissa. Jean Heintz / Lehtikuva / AFP

STT, AFP

Matkustajakone syöksyi maahan Zagrosvuorilla Lounais-Iranissa sunnuntaina. Lentoyhtiön mukaan koneessa oli 66 ihmistä.

– Alueelle on lähetetty viisi etsintäryhmää. Helikopteri ei päässyt laskeutumaan lumisateessa, kertoi pelastusjohtaja Jalal Pooranfar.

Koneen jäänteitä etsittiin muun muassa kauko-ohjattavalla lennokilla.

Aseman Airlinesin kone oli lähtenyt Teheranista aamukahdeksalta paikallista aikaa kohti Yasujin kaupunkia. Lento katosi tutkasta noin tunnin kuluttua.

Onnettomuus tapahtui parinkymmenen kilometrin päässä Yasujista Isfahanin maakunnassa, kertoi uutiskanava Irinn.

Koneessa oli 60 matkustajaa, neljä miehistön jäsentä ja kaksi turvamiestä.

Kone oli kaksimoottorinen potkuriturbiinikone ATR-72, jota käytetään erityisesti lyhyillä reiteillä.

Iranissa on tapahtunut useita lentoturmia viime vuosina. Matkustajakoneet ovat enimmäkseen iäkkäitä, ja niiden huoltamisessa on ollut puutteita. Taustalla ovat vaikuttaneet ydinohjelman takia langetetut pakotteet.

 

Pakotteet vaikeuttaneet koneiden uusimista

 

Aseman Airlinesilla on 36 konetta. Niistä puolet on hollantilaisia Fokker 100 -koneita. Yhtiön kolme Boeing 727–200 -konetta ovat lähes yhtä vanhoja kuin islamilainen vallankumous – ne tekivät ensilentonsa vuonna 1980.

Aseman Airlines sopi Boeingin kanssa viime vuonna kymmenien koneiden ostamisesta. Kauppa saattaa vielä vaarantua, jos Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump koventaa otteitaan Irania vastaan.

Yhdysvallat on säilyttänyt omia Iran-pakotteitaan, jotka kieltävät lähes kaiken kaupan maiden kesken. Vuonna 2015 solmittu sopimus ydinohjelmasta on mahdollistanut kuitenkin lentokoneiden myynnin.

Viranomaiset ovat hyväksyneet 80 Boeingin ja 100 Airbusin myynnin myös Iran Airille. Ensimmäiset Airbusit on jo toimitettu Teheraniin.

Yhdysvaltain kongressissa kauppoja on arvosteltu ankarasti. Joidenkin kongressiedustajien mukaan Iranin lentoyhtiöt ovat kuljettaneet aseita ja joukkoja Syyriaan sekä muille konfliktialueille.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut