Espoo penää HSL:ltä toimia länsimetron ja bussiliikenteen ongelmien ratkaisemiseksi

Espoo haluaa muun muassa, että kaikki metrojunat liikennöisivät ruuhka-aikoina Matinkylään asti.

Monet Espoossa asuvat ovat valittaneet matka-aikojen Helsingin keskustaan pidentyneen, kun länsimetro otettiin käyttöön. Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

STT

Espoon kaupunginhallitus vaatii, että Helsingin seudun liikenne (HSL) ratkaisisi länsimetron ja liityntäliikenteen ongelmat. Kaupunki haluaa ratkaisuja myös reittioppaan ongelmiin ja liian pitkien odotusaikojen "eliminointia" liityntäliikenteessä.

Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina kannanoton yksimielisesti. Samassa kannanotossa kaupunginhallitus vaatii myös, että kaikki metrojunat liikennöisivät ruuhka-aikoina Matinkylään asti. Nyt osa pysähtyy Tapiolassa.

Monet Espoossa asuvat ovat valittaneet matka-aikojen Helsingin keskustaan pidentyneen, kun länsimetro otettiin käyttöön ja bussiliikenne ryhtyi syöttämään matkustajia metroasemille. Aiemmin bussit veivät ihmisiä suoraan keskustaan.

Espoo on valmis kasvattamaan kuntaosuuttaan HSL:lle ongelmien ratkaisemiseksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut