Brasilian Lula häviämässä oikeustaistonsa – ei pääse ehdolle presidentinvaaleihin

Lula on tuomittu 9,5 vuodeksi vankeuteen korruptiosta ja rahanpesusta.

Luiz Inacio Lula da Silvan oli sanonut aiemmin tavoittelevansa ehdokkuutta. Mauro Pimentel / Lehtikuva / AFP Photo

STT, AFP

Brasilialainen vetoomustuomioistuin on säilyttänyt entisen presidentin Luiz Inacio Lula da Silvan korruptiotuomion. Päätös varmistaa sen, ettei Lula voi asettua ehdolle lokakuun presidentinvaaleihin. Hän oli sanonut aiemmin tavoittelevansa ehdokkuutta.

Lula oli presidenttinä vuosina 2003–2010. BBC:n mukaan hänellä olisi ollut hyvät mahdollisuudet voittaa tulevat vaalit, jos olisi päässyt ehdolle.

Lula on tuomittu 9,5 vuodeksi vankeuteen korruptiosta ja rahanpesusta. Vetoomustuomioistuin äänesti sen puolesta, että tuomiota pidennettäisiin 12 vuoteen ja yhteen kuukauteen.

Tuomion mukaan Lula oli muun muassa saanut ranta-asunnon lahjuksena rakennusfirmalta. Vastineeksi Lula olisi auttanut yhtiötä voittamaan valtio-omisteisen Petrobras-öljy-yhtiön urakkasopimuksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut